Michael Monroe ja Jennifer Clement kohtaavat Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. – aiheena New York

Jean-Michel Basquiat oli 1980-luvun Picasso, maailmantähti joka sotki Armanin pukunsa maaliin ja sylki konservatiivisen, rasistisen taidemaailman päälle. Hän hengasi Andy Warholin, Keith Haringin ja Madonnan kanssa, mutta ei ennen kuolemaansa ehtinyt nähdä, kuinka hänen teoksensa myytiin Christiesissä 49 000 miljoonalla dollarilla. Jennifer Clementin kirjoittama Basquiatin leski on silminnäkijäkuvaus New Yorkin huumehuuruisista taidepiireistä 1980-luvulla.

Jennifer Clement ja Michael Monroe keskustelevat New Yorkin -vuosistaan sekä Jean-Michel Basquiatista kirjojensa Michael Monroe ja Basquiatin leski pohjalta Aleksin Suomalaisessa kirjakaupassa (Aleksanterinkatu 23, Helsinki) Kirjan ja ruusun päivänä torstaina 23.4. klo 17.30

Tilaisuudenjälkeen molemmat jakavat hekten omistuskirjoituksia kirjoihinsa.

Kirjaa myytävänä ennakkoon esimerkiksi sähkökirjana 21,95 euron hintaan Suomalaisen nettikaupasta. Kirjan ja ruusun päivän aikana ostettujen tuotteiden kaupanpäällisiksi jaetaan myös Kari Hotakaisen ”Ruusu-kirja” eli varta vasten tilaisuutta varten kirjoitettu kirja Kantaja.

JAA TÄMÄ

Lue myös nämä