Reunalla on Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2017

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kuusi ehdokasta on julkistettu.  Jenni Räinän ja Vesa Rannan teos Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä on ehdolla. Voittajan päättää Matti Rönkä. Perusteluissa todetaan:

Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä (Jenni Räinä & Vesa Ranta) on elävä ja lähelle ihmisiä pääsevä reportaasikirja kuolevaksi tuomitusta maaseudusta. Lukijalle syntyy vaikutelma, että Räinä ja Ranta eivät ole tyytyneet ensimmäiseen tielle tulevaan maataloon, vaan he esittävät värikkään kirjon syrjäisten kylien elämää. Kirja kertoo faktat satavuotiaan Suomen asutuksen jakautumisesta mutta ennen kaikkea se kuvaa elämää, jota eletään hiekkateiden varsilla, siellä, mistä pankit, kaupat, terveyskeskukset, naapurit ja koulut ovat lähteneet jo aikaa sitten. Kirja, jota ei olisi voinut kirjoittaa lähtemättä ulos kirjoittajan kammiosta.

Palkinto jaetaan keskiviikkona 29.11. Raadissa olivat Harri Saukkomaa, Johanna Kurkikangas ja Reetta Räty.