Anna Kontula
Anna Kontula (s. 1977) on sosiologi Tampereen yliopistosta. Kontulan väitöskirja Punainen eksodus (Like 2008) käsitteli seksityötä Suomessa. Häneltä on ilmestynyt artikkeleita samasta aiheesta suomalaisissa ja kansainvälisissä julkaisuissa sekä raportti prostituutiosta Suomessa. Väitöskirjan jälkeen Kontula on keskittynyt tutkimaan harmaata työtä rakennusalalla.
Tutkimustyön ohella Kontula on osallistunut politiikkaan, seksityöntekijöiden ihmisoikeusliikkeeseen, ay- ja kansalaisjärjestötoimintaan ja erilaiseen yhteiskunnalliseen ohjelmatyöhön. Hän oli mukana muun muassa Sitran Tulevaisuuden tekijät -ryhmässä sekä työministeriön asettaman ihmiskauppatyöryhmän toiminnassa ja seurantaraportin työstämisessä.
Anna Kontula on aktiivinen mielipidevaikuttaja, joka osallistuu mielellään julkiseen keskusteluun tutkijana, kolumnistina, poliitikkona ja bloggaajana. Kontulan kiinnostuksen kohteita ovat niin feminismi, seksi, siirtolaispolitiikka, työelämän murros kuin ay-liikkeen tulevaisuus. Hänen edellinen Into-pamflettinsa Tästä äiti varoitti herätti runsaasti mielenkiintoa.
Kontula harrastaa kokkausta, kilpikonnan hoitoa, tanssimista ja lastenkulttuuria.
www.annakontula.net