Frédéric Beigbeder

Frédéric Beigbeder on kirjailija ja Flammarion-kustantamon kirjallinen johtaja. Hän on myös vetänyt kirjallisuusohjelmaa tv:ssä.
Beigbeder kirjoitti romaaninsa 24,99 euroa hankkiakseen itselleen potkut mainostoimisto Young & Rubicamilta. Beigbeder kävi Suomessa 23.9. elokuvaversion Suomen-ensi-illassa ja julkistamassa uutuusromaaninsa Apua anteeksi. Samaan aikaan ilmestyi myös pokkari 8,99 euroa.
Beigbeder on ilmoittanut mm. Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden innoittaneen häntä. Näin hän kertoo omin sanoin elämästään Likelle lähettämässään kirjeessä:
”Synnyin vuonna 1965, samana vuonna kuin J.D. Salinger päätti kadota – ehkä siksi, että hän pelästyi kykyjäni?
Opiskelin Pariisissa. Vanhempani erosivat. Aloin juoda varhaisessa vaiheessa. Vuonna 1989 astuin mainosten ihanaan maailmaan.
Ensimmäinen romaanini Mémoires d’un jeune homme dérangé (”Häiriintyneen nuoren miehen muistelmat”) ilmestyi vuonna 1990. Le Monden mukaan se oli vuoden snobistisin romaani, ehkä siksi se ei myynyt. Toinen romaanini Vacances dans le coma (”Loma koomassa”) ilmestyi vuonna 1994. Se sijoittuu kokonaan yökerhoon, kello 19-07 väliseen ajanjaksoon. Klaustrofobisen on syytä välttää kirjaa. Suurin osa ranskalaisista teki työtä käskettyä.
Kolmas romaanini L’Amour dure trois ans (”Rakkaus kestää kolme vuotta”) vuodelta 1997 käsittelee avioeroani. Se on oikastaan tosi surullinen kirja. Ex-vaimoni vihaa sitä.
Romaani 99 Francs (24,99 euroa) ilmestyi vuonna 2000. Yhtäkkiä huomasin, että työpaikkani on viholliseni. Minusta tuli hyvin vihainen. 24,99 on väkivaltainen, mainostenvastainen kirja, satiiri tyhmästä elämäntavastamme, täynnä tyhjiä haluja ja itsetuhoa (kokaiinia, prostituoituja jne). Siitä tuli bestselleri.
Menetin työpaikkani, mutta sen sijaan minusta tuli tähti. Esiinnyin TV-ohjelmissa ja lehtien kansikuvissa. Ansaitsin miljoonia euroja. Minusta tuli romaanini päähenkilön Octaven lailla tyhmä. Jätin tyttäreni äidin. Ihmiset tunnistivat minut kadulla. Uskoin että olen upea, mutta olin syvältä.
Viides romaanini Windows on the world on vuodelta 2003. Se on ensimmäinen syyskuun 11. päivän tapahtumia käsittelevä romaani. Siinä kuvittelen, miltä tuntui olla World Trade Centerissä tuona kauheana päivänä. Vanhat ihmiset antoivat minulle kirjallisuuspalkinnon, Prix Interallién. Kiva juttu.
Saman vuonna aloitin uuden työn kustantajana. Perustin kirjallisuuslehti Bordelin (”Bordelli”). Yritin auttaa muita kirjoittajia tulemaan kuuluisammaksi kuin minä. Muiden mielestä muutuin mukavammaksi, mutta totuus on että vanhenin.
Terveisin
Frederic Beigbeder”

Katso myös nämä