Jason Lutes

Jason Lutes syntyi 1967 New Jerseyssä. Hän oli lapsena hullantunut supersankarisarjakuviin. Omien sanojensa mukaan hän hullaantui nuorena Ranskan-matkallaan eurooppalaisiin sarjakuviin, kuten Asterixiin ja Tinttiin. Samaiset sarjakuvat ovat myös vaikuttaneet vahvasti hänen piirrostyyliinsä.
Opiskellessaan Rhode Islandilla hän päätti siirtää taka-alalle lapsellisina pitämänsä sarjakuvat ja keskittyä mielummin ”vakavaan” taiteeseen. Lutes huomasi kuitenkin nopeasti, ettei tyyli sopinut hänelle ja palasi takaisin hylkäämäänsä, mutta sisimmässään rakastamaansa aiheeseen, sarjakuviin.
Lutes perusti Penny Dreadful -nimisen pienoispainon ja alkoi julkaista omia sarjakuviaan. Seattleen hänen tiensä vei 1991. Siellä häntä kohtasi pyöräonnettomuus, joka ajoi Lutesin tiskaajaksi, kunnes Fantagraphics books palkkasi hänet. Lutes koki läpimurtonsa 1993, jolloin hän aloitti piirtämään sarjakuvaa nimeltä Jar of fools Seattlen viikkolehteen. Vuoteen 1995 mennessä Lutes oli kohonnut lehden hierarkiassa. Myöhemmin hänen strippinsä koottiin kirjaksi. Silloin hän päätti omistaa itsensä kokoaikaiselle sarjakuvien piirtämiselle.
Vuonna 1996 Lutes aloitti Berliini-sarjakuvatrilogian, piirtämisen. Trilogiasta on ilmestynyt tähän mennessä kaksi osaa, Kivikaupunki ja Savuinen kaupunki, jotka keskittyvät 1928-luvun tapahtumiin entisessä Weimarin tasavallassa.
Lutesin tyyliä on verrattu Hergén Tinttiin ja häntä on luonnehdittu piirroksiltaan hyvin eurooppalaiseksi ja puhtaaksi.

Katso myös nämä