Jens Lapidus
© 2013 Anna-Lena Ahlström

Jens Lapidus

Jens Lapidus (s. 1974) on ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden tähti, joka nousi maailmanmaineeseen Stockholm Noir -trilogiallaan (Rahalla saa, Siisti kosto, Luksuselämää). Hänen kirjojaan on myyty Ruotsissa yli miljoona kappaletta ja Suomessakin yli 120 000 kappaletta. Kirjoja on käännetty lähes 30 kielelle. Huikeasta menestyksestä huolimatta Jens Lapidus elää rauhallista elämää Tukholmassa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

Lapidus varttui Tukholman Gröndalin kaupunginosassa ja opiskeli juristiksi Tukholmassa ja Lontoossa. Hän on menestynyt puolustusasianajaja ja edustanut lukuisissa oikeudenkäynneissä Ruotsin pahamaineisimpia rikollisia. Hän on työnsä kautta seurannut aitiopaikalta Helvetin enkeleiden ja Bandidoksen välienselvittelyjä, etnisiä mafioita, vankilajengejä sekä huumeiden, aseiden ja rahan muodostamaa epäpyhää kolmiyhteyttä.
Rahalla saaaloitti Stockholm noir -trilogian, muut osat ovat Siisti kosto ja Luksuselämää. Rahalla saa on käännetty jo parillekymmenelle kielelle. Sen pohjalta tehty elokuva sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2010, jatko-osa 2012. Esituotannossa on myös Hollywood-elokuva, sillä Warner on myös ostanut kirjan oikeudet. Luksuselämääkin keikkui pitkään listojen kärjessä.

Stockholm Noir -trilogian lisäksi Jens Lapidukselta on julkaistu sarjakuvaromaani Jengisota 145, jonka kiitetty piirrosjälki on Pete Bergtingin käsialaa, sekä novellikokoelma Ainakin äiti yritti.

Lapiduksen suomenkieliset sivut Facebookissa

Jens Lapidus haastattelee James Ellroyta Akateemisessa kirjakaupassa 7.2.2010

Kirjailijan kuvat

Jens Lapidus
Kuva: Anna-Lena Ahlström
Jens Lapidus
Kuva: Sandy Haggart (Huom! Kuvia saa käyttää vain kirjailijaa koskevissa jutuissa. Mainitse kuvaajan nimi! PLEASE NOTICE: PHOTOS ONLY FOR ARTICLES ABOUT LAPIDUS.  Don't forget to credit.)
Jens Lapidus
Kuva: Carvid Stridh (Huom! Kuvia saa käyttää vain kirjailijaa koskevissa jutuissa. Mainitse kuvaajan nimi! PLEASE NOTICE: PHOTOS ONLY FOR ARTICLES ABOUT LAPIDUS.  Don't forget to credit.)
Jens Lapidus
Kuva: Tommi Tukiainen (Huom! Kuvia saa käyttää vain kirjailijaa koskevissa jutuissa. Mainitse kuvaajan nimi! PLEASE NOTICE: PHOTOS ONLY FOR ARTICLES ABOUT LAPIDUS.  Don't forget to credit.)
Jens Lapidus och Peter Bergting
Jens Lapidus och Peter Bergting, copyright Sara Mackey (Huom! Kuvia saa käyttää vain kirjailijaa koskevissa jutuissa. Mainitse kuvaajan nimi! PLEASE NOTICE: PHOTOS ONLY FOR ARTICLES ABOUT LAPIDUS.  Don't forget to credit.)
Jens Lapidus
Kuva: SaraMacKey