Juhani Laulajainen

Juhani Laulajainen (s. 1954) huomasi osaavansa kirjoittaa vähän alle 30-vuotiaana, kun tunsi pakottavaa tarvetta perustella paikallislehdessä, miksei kotikaupungin lähisaaria saa panna asvaltiksi. Sen jälkeen hän on kirjoittanut kunnioitettavan määrän novelleja ja voittanut muun muassa Pirkanmaan kirjoituskilpailun esikoiskokoelmansa Erämaan kautta tullut yksinäinen susi (Like 2007) niminovellilla.
Laulajaisen arkistoon on kertynyt myös diplomi aikidotaidoista, todistus alttiudesta oppia, kysyä ja epäillä sekä paperit ympäristönsuojelun ja tietojenkäsittelytieteen perusopinnoista. Varsinaiselta ammatiltaan hän on puutarhateknikko.
Kolmea muuta kotikaupunkia kokeiltuaan Laulajainen asuu nykyään Turussa. Hän kirjoittaa, koska pitää siitä.
”Mihin pyrin? Haluan että ihmiset antavat itselleen anteeksi.”
Juhani Laulajaisen haastattelu Ylen Aamun kirjassa

Katso myös nämä