Markus Partanen
Markus Partanen

Markus Partanen

Pienestä pitäen rokkia sähkökitaralla tahkonnut Markus Partanen (s. 1963) hurahti mustaan rytmimusiikkiin peruuttamattomasti Tukholmassa 17.4.1982. Funkin, soulin, reggaen ja muiden afroamerikkalaisten musiikkityylien kautta matka kulki pian jazziin. 90-luvulla alkoi jazztoimittajan ura, aluksi artikkeleilla Rytmi-lehteen ja vuodesta 1995 lähtien Radiomafiassa Jatzofrenian vetäjänä. Nykyisin Partanen tuottaa Ylen radion jazzohjelmia ja isännöi Jatzofrenian lisäksi myös Jazzradion lähetyksiä.

Jazzjournalistin roolin ohella Markus Partanen on toiminut maamme jazzkentällä myös keikkajärjestäjänä. Vuosina 2000-2002 hän tuotti Pori Jazziin uutta free- ja elektrojazzia esitelleitä Ultra Music -konsertteja, ja ravintola Juttutuvan Rytmihäiriöklubia hän on ohjelmoinut syksystä 2001 lähtien. Alussa mainittu sähkökitara on siirtynyt isältä pojalle ja nykyisin instrumenttina ovat levysoittimet: DJ Markka tunnetaan yhteistyöstä jazzmuusikoiden kanssa, esimerkkinä saksofonikvartetti Onfonian rytmien rakentajana toteutettu projekti ja digitaalinen funkbändi Fist Funk!

Markus Partanen on aiemmin julkaissut yhdessä Ari Turusen kanssa teoksen Ulkokultaisen käytöksen kirja (Atena 1995; 6. uudistettu painos Uusi ulkokultaisen käytöksen kirja 2007).