Martti Lintunen
Martti Lintunen

Martti Lintunen

Martti Lintunen (s. 1945 Helsingissa) on valokuvaaja ja kirjailija.
”Olen neljännen sukupolven valokuvaaja. Joka tarkoittaa, että isäni, isoisäni ja isoisäni isä olivat valokuvaajia. Myös pikkuveljeni on valokuvaaja. Olen siis tul- lut valokuvaukseen kuten maanviljelijän poika oppii traktorin käytön. Isä vain lopetti viikkorahat ja maksoi ainoastaan kuvien vedostamisesta, mutta hyvin. Olen toiminut valokuvaajana vuodesta 1962. Kolmetoistavuotiaana olin en- simmäistä kertaa lehden kesäkuvaajana, 15-vuotiaana sain vakituisen oppiso- pimusoppilaan paikan. Siihen aikaan ravintoloissa järjestettyihin tilaisuuksiin pääsivät vain yli 21-vuotiaat. Jouduin siis näyttämään kuuden vuoden ajan lehtimieskorttia päästäkseni työpaikoille.
Olen kirjoittanut lehtijuttuja vuodesta 1968. Kaikkia meitä opetetaan kou- lussa kirjoittamaan. Minulle on usein sanottu, että helppoahan sinun on an- saita leipäsi maailmaa kuljeksimalla kun osaat valokuvata ja kirjoittaa. Vakio- vastaukseni on: ”Niin onkin, mutta äidillä oli vaikeata kun synnyin kamera kädessä ja kirjoituskone toisessa.” Ikään kuin ne eivät olisi molemmat opetel- tuja taitoja. Valokuvausta opiskelin Harrow College of Technology and Artissa (nyk. Westminster University) Lontoossa.
Toimin Lahden Taideteollisen Oppilaitoksen (nyk. Lahden Muotoiluinstituutti) valokuvauksen osaston johtajana 1971‒74. Taideteollisen korkeakoulun sivutoimisena valokuvauksen täydennyskoulutussuunnittelijana toimin kahdeksan vuotta. Toimin myös viisi vuotta freelancesopimuspohjaisena Kauppalehden Aasian-valokuvaajana. Vuodesta 1988 lähtien olen ollut mukamas vapaa valokuvaaja ja kirjoittaja. Teen kuitenkin kaiken mihin ennätän, pelkään töiden loppuvan.
Olin valokuvaajana Kansan Uutisissa 1962‒68 ja 1974‒88. Erikoisalanani oli- vat pysty- ja vaakakuvat. Muuta ei haluttu. Lehti oli myöhemmin kuin ikoni- kokoelma. Paras tulos oli kahdeksan kertaa sama kuva Arvo Aallosta yhden päivän numerossa. 1950‒60-luvuilla ongelmia käsiteltiin ihmislähtöisesti. Jos ongelmana oli asuminen, niin haastateltiin asujia. Kun porukka pääsi ministe- reiksi, haastateltiin ministereitä, oli sitten kysymys Keravan asemasta tai valta- kunnallisesta liikenteestä. Nyt työympäristön pärstään keskittyviä jumalankuvia julkaistaan vain Kauppalehdessä ja vastaavissa ammattiyhdistyslehdissä. Martti Lintusen bibliografia

Katso myös nämä