Paula Noronen

Paula Noronen on helsinkiläinen freelance-kirjoittaja. Hän työskentelee radion, television ja elokuvan parissa. Lisäksi hän tekee live-esiintymisiä. Noronen on kirjoittanut viisi lasten- ja nuortenkirjaa sekä käsikirjoittanut lukuisia radio- ja tv-ohjelmia. Hän valmistui kandiksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen käsikirjoituksen linjalta keväällä 2010. Noronen on ollut kaksi kertaa myös Finlandia Junior -ehdokkaana.

Katso myös nämä