Tekijät: Heikki Salo

ISBN kirja: 952-471-601-1

Sivumäärä: 184

Katso kaikki kirjat kategoriasta: Kotimainen kaunokirjallisuus

Avainsanat: Heikki Salo, Kotimainen kaunokirjallisuus, Like

Heikki Salo

Sateen ääni – Laulutekstejä ja tekstejä lauluista

Hyvä lauluteksti on kuin sade, se yllättää, virkistää ja puskee mutavyöryt liikkeelle.

Tärkeintä on kuitenkin sateen ääni.
Tässä kokoelmassa ovat yksissä kansissa kaikki Heikki Salon unohtumattomimmat laulutekstit. Mukana on niin oman Miljoonasade-yhtyeen sanoituksia kuin muillekin artisteille ja säveltäjille tehtyjä tekstejä. Nuoruuden ensi rääkäisyistä edetään aina 2000-luvun teatterimusiikkiin ja lastenlaulujen verbaaliseen ilotulitukseen saakka. Myös laululyriikan opettajana tunnettu Salo pakinoi välipaloiksi omasta lauluntekemisestään, sen tuskatiloista ja helpotuksen hetkistä. Millaisia kivensiruja tarvitaan, että tekstistä hioutuu helmi? Like on julkaissut aiemmin Salon Tiiliskivi-palkitun proosateoksen Kynsilehto (2001). Vuonna 2006 häneltä ilmestyy teos Kuningaslaji - laululyriikan käsikirja. Kirja perustuu Salon pitkään kokemukseen paitsi sanoittamisen ammattilaisena myös lauluntekijöiden kurssittajana.

Katso myös nämä