Tarkka-ampuja

Tekstinäyte kirjasta

1

Velvollisuuteni on tappaa. Ampua kuolemaan tuomittu (sekunnin murto-osassa). Kenen tuomitsema ja miksi? Sota ei salli kysymyksiä. Hallituksen vastustajat, irtolaiset, vihollissotilaat, ulkomaiden tukemat kapinalliset, lapset ja vanhukset, monta nimeä yhdelle ja samalle asialle: maalilleni! Ampua. Tappaa. Meidät tukehduttava aika ja meitä vaaniva kuolema ovat näkymättömiä. Voiko ajan pysäyttää ja kuoleman voittaa tappamalla sotilaita, talonpoikia, palkkasotureita ja tunkeilijoita ties missä maailman kolkassa? Tuhota. Hävittää. En säästä ketään. Jos yksikin jää eloon, vääjäämätön tapahtuu: syytös. Ja sen saastan myötä lankeaa tuomio ja rangaistus. Kun yksikin suu avautuu, maailmaan ilmestyy musta aukko ja sen mukana odottava tunnelma: mitä suusta kuuluu? Minkä totuuden se pukahtaa? Ihmiset janoavat toimintaa. Korina, ja vaikerointikin, on puhetta. Piru vieköön! Ihmissuilla on ikävä taipumus puhua, moisesta epäkohdasta pitäisi päästä eroon. Kirottu laji, teen teistä lihamössöä! Sanankäytön ihailijat, pilkkakirveen heiluttajat, pahansuovat kansanvillitsijät, löyhkäävät hyeenat, aivonne räjähtävät kappaleiksi! Valituksille, vaatimuksille, rauhanomaisille ratkaisuille, uusille laeille ja kiivaille tilannekatsauksille ei ole sijaa: ne on eliminoitava yksitellen sitä mukaa kun pyrkivät pulpahtamaan pintaan. Pitääkö minun panna pääni pantiksi? Minun jäljiltäni ei jää yhtäkään puhuvaa suuta. Viimeisen laukaukseni jälkeen vallitsee järjestys. Olen mukana tässä selkkauksessa poistaakseni järjettömyyksiä suoltavan häiriön, ihmisen. Kiväärini huolehtii tuon iljettävän, saastaisen ja kapinaan ja tottelemattomuuteen lietsovan sanavirran tyrehdyttämisestä. Jos suut eivät puhuisi, jos ne eivät laukoisi mielipuolisia sanoja oikeudesta elämään, onneen ja maahan (joka kuuluu muka heille, vaikka on ollut aina meidän), ei olisi sotaa. Sota syttyy, koska on liikaa puhuvia suita. Liikaa panettelua. Joka hyväksyy järjestyksen ja alistuu lakiin, ei voi olla pahan airut. Onnettomuuden lähde. Syy tarttua aseeseen.

2

Aamun sarastaessa talojen katot ja valkoisiksi kalkitut seinät ilmaantuvat näkyviin yön pimeydestä. Hienoinen sumu verhoaa navetat, riihet ja maatalouskoneet, jotka on jätetty kuuraisten kasvimaiden reunamille. Itsepintaisen kukon ja kylmän kohmettamien eläinten hiljennyttyä sumu alkaa hälvetä tuulenvireessä. Hopeiset harjanteet ja sinertävät solat piirtyvät terävämmin. Aamurusko (ensi alkuun pelkkä hämyisä kajo) leimahtaa vuorenharjojen takana. Ensimmäiset auringonsäteet ilmestyvät häikäisevän keltaisina kun kranaatti räjähtää usean laukauksen säestämänä kylän keskusaukiolla. Ammukset osuvat tarkasti taloihin tuhoten katot, tukirakenteet ja seinät, yksi kranaateista räjähtää kirkon vieressä, ikkunamaalaukset helähtävät siruiksi ja kirkon kello alkaa soida. Monet rakennukset saavat osumia. Liekkien roihahtaessa ruhjoutuneista kattorakenteista ja paksun savun noustessa ilmaan kylän asukkaat vetäisevät häthätää takit ylleen ja pakenevat silmät pelosta ammollaan. Yksikään kylän asukas tai navettaan suljettu eläin ei säästy räjähdysten nostattamalta paniikilta. Ihmiset ja eläimet vilkuilevat typertyneinä ympärilleen. Kranaattien vihellyksen tuskin vaiettua sotilasajoneuvojen jylinä täyttää ilman. Moottorien säksätys, telaketjujen metallinen kalke, komentajan huutamat käskyt ja ilmaan ammutut laukaukset kielivät armeijan saapuneen paikalle: panssarivaunukolonna ilmestyy kylään johtavalle tielle, saartaa talot ja keskusaukion. Asukkaat jähmettyvät talojensa kynnyksille joutuessaan vastatusten rynnäkkökiväärein aseistautuneiden sotilaiden kanssa. Panssarivaunujen moottorit jyrisevät, upseerit valvovat joukkojensa toimintaa, ajoneuvoista nousseet ja alueelle hajaantuneet sotilaat tähtäävät konepistooleillaan ihmisiä.
”Liikkumatta!”