Miss Farkku Suomi

Miss Farkku-Suomi elokuvaksi

Kauko Röyhkän romaanin Miss Farkku Suomi filmatisoinnin kuvaukset ovat käynnistyneet. Miss Farkku-Suomi on Kauko Röyhkän omaelämänkerrallinen, humoristinen kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja suuresta rakkaudesta.  Se on myös kertomus punkin ja uuden aallon rockmusiikin tulosta pohjoisen pikkukaupunkiin.

Elokuva sijoittuu 70-luvun Ouluun ja sen ohjaaja ja käsikirjoittaja on Matti Kinnunen. Elokuvan pääosissa nähdään Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo ja Elias Gould sekä muissa rooleissa mm. Pirkko Hämäläinen, Olavi Uusivirta, Maria Ylipää, PK Keränen, Juha Kukkonen ja Ville Myllyrinne. Elokuvan synopsis alla.

Miss Farkku-Suomi kuvataan tämän vuoden aikana Helsingissä ja Oulussa. Elokuvateattereissa se on ensi-illassa 17.8.2012. Kaupoista jo loppuunmyyty romaani Miss Farkku-Suomi ilmestyy elokuussa 2012 myös elokuvakantisena pokkaripainoksena. Elokuussa 2011 Kauko Röyhkä julkaisee uuden romaanin Kreikkalainen salaatti.

JAA TÄMÄ

Lue myös nämä