Kahdelta tunnetulta elokuvaohjaajalta romaani syksyllä
Like julkaisee syksyllä kahden merkittävän elokuvaohjaajan Neil Jordanin ja Lukas Moodyssonin romaanit.
Irlantilaisohjaaja Neil Jordanin romaani Ilmetty leikittelee taitavasti kaksoisolentotematiikalla. Dublinin köyhässä osassa asuva Kevin ja rikkaalla eteläpuolella asuva Gerry alkavat hyödyntää toistensa identiteettejä, ja lopulta heidän elämänsä kietoutuvat yhteen traagisin seurauksin. Irlantilaisohjaajan tunnetuin elokuva lienee Oscar-palkittu The Crying Game. Jordanin ensisuomennos ilmestyy syyskuussa.
Lukas Moodysson paneutuu omaan isäsuhteeseensa omaelämäkerrallisessa romaanissa Isän aika. Lukas Moodysson on tullut tunnetuksi suomalaisille katsojille etenkin elokuvien Fucking Åmål ja Lilja 4-ever ansiosta. Isän aika ilmestyy lokakuun lopussa, ja se sai keväällä Ruotsissa ilmestyessään paljon huomiota. Moodysson itse vierailee Suomessa 7. marraskuuta.
Kuvassa Lukas Moodysson
JAA TÄMÄ