”Suomalaisten sijaiskiroilija” Kiroileva siili viimein Likellä!
Ilmestyy 17.3.
Kiroileva siili 10 – Eroilut ja kiroilut on täynnä tunnetta ja tuskaa. Kiroilevan siilin vuoristoratainen, vuosia jatkunut on-off-suhde Tyttösiiliin tulee vihdoin tiensä päähän ja kumpikin osapuoli purkaa tahoillaan tuntojaan omien siililäheistensä kanssa. Toisaalta lemmikkisiilihahmojen Antin ja Pikkusiilin ystävyys syvenee.
”Tämä on todennäköisesti kaikkein juonellisin Kiroileva siili -albumi tähän saakka. Joukossa on myös ”perinteisempiä” kevennyksiä, jolloin siiliä suututtavat ajankohtaiset ilmiöt, kuten sää, sääsket ja säästäminen”, suosikkihahmon luoja Milla Paloniemi kuvailee.
Vuodesta 2003 ilmestynyt Kiroileva siili aloitti omakustanteena, mutta Paloniemi paljastaa tarjonneensa sitä vuoden 2005 tienoilla myös Likelle. Tällöin kustantamo ei hahmoon tarttunut. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, koko Suomen suosikkisiili ilmestyy viimein Liken listalta.
”Nyt tuntuu siis, kuin jokin ympyrä tässä olisi sulkeutunut ja uusi seikkailu alkamassa. Vihdoin!”, Paloniemi iloitsee.
Liken sarjakuvien kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio kokee Kiroilevan siilin sopivan täydellisesti osaksi kustantamon sarjakuvavalikoimaa.
”On tosi mahtavaa saada Milla ja hänen piikikäs pienten ja suurten tunteiden tulkkinsa Likelle”, Toiskallio sanoo.
Paloniemi ajattelee siilin olleen suomalaisten sijaiskiroilija jo yli 20 vuotta.
”Sille on sallittua räyhätä, suuttua ja ilmaista eläimellistä raivoa kirjoissa ja oheistuotteissa. Siili mennä töksäyttää juuri sen, mitä itse ei kehtaa.”
Milla Paloniemi on juuriltaan eteläpohjalainen, sittemmin sippolalaistunut sarjakuvataiteilija, graafinen suunnittelija ja ponifarmari. Hänet on palkittu Sarjakuva-Finlandialla.
Ota yhteyttä