Juha Siron ajatuksia kirjoittamisesta(an)

Kielestä

Olen sanonut, että runoilijasta voi tulla prosaisti, hyvin harvoin toisin päin. Kieli, sen rytmi, verbaalisuus tarinaa ja rakennetta palvelemassa, on kaiken kirjoittamisen edellytys. Jos kieli ei toimi, mikään ei toimi. Ajattelen näin sekä lukijana että kirjoittajana.

Edellä mainittu ei aseta vastakkain niukkaa ilmaisua tai barokkimaisen rehevää kieltä.

Tarinasta ja rakenteesta

Loistava kielellinen ilmaisu ei vaadi kummoista tarinaa. Ja toisin päin: huono kieli tappaa hyvän draaman. En myöskään lukijana tai kirjoittajana siedä kronologisesti eteenpäin jyräävää ”junttapullaa”. Proosa saa olla fragmentaarista. Niin elämäkin on. Lukijaan kannattaa luottaa, kyllä hän palapelin kasaa.

Itselläni oli pitkään koneen kulmassa lappu: ”Älä selitä.” Kaksi sanaa Raymond Carverin mainiosta esseestä, joka on julkaistu hänen runokokoelmansa Rivi riviltä, lyönti lyönniltä jälkisanoina.

On myös hyvä, että kirja ei antaudu lukijalle liian itsestään selvänä. Tässäkin näkemyksessä on taas ”lyyrikon vikaa”. Hyvä kirja jää mieleen vaivaamaan. Muistijälki jää vain sellaisesta tekstistä joka askarruttaa ja aktivoi omaa ajattelua, kirjoittaja ja lukija rakentavat kirjan yhdessä. Lukija ja kirjoittaja keskustelevat koko ajan. Lukija päättää millaisista aiheista hän haluaa keskustella. Tulkoon siis sanottua, etten pidä dekkareista.

Kirjoittamisen aiheista

Asetan itselleni aina kysymyksen: ”Mistä kannattaa kirjoittaa?” Ei minulla ole kirjallista kiinnostusta kotiäidin arkeen tai rokkarin remeltämiseen keikkarundilla. Kirjan kannattaa yrittää aina jotain mahdotonta, tavalliset stoorit me jo tiedetään. En myöskään pidä poliittista agendaa tai päivänpolttavien kysymysten tai vääryyksien oikomista kirjan tehtävänä. Poliitikkojen puuhat ja lehtien koko kirjo on näihin kysymyksiin ”oikea” foorumi.

Kliseetä käyttääkseni kirjassa pitäisi olla jotain elämää suurempaa. Legendan mukaan Hollywoodissa elokuvakäsistään kauppaavan on osattava tiivistää ”Isolle pomolle” koko juttu viiteen lauseeseen. Noin minäkin itsekseni ajattelen. Tosin en tarvitse viittä lausetta. Marilynin hiuspinni kertoi identiteetin ongelmasta. Kuka minä olen – kuka sen voi määritellä? Linnun muotokuvassa on kyse siitä mitä kuvittelemme omaksi elämäksemme. Maailma on harha, jota sen kokija ylläpitää. Miten voisi havahtua ja herätä kokemaan kaiken toisin?

Päähenkilöiden nimistä

Romaanieni päähenkilö saattaa olla nimeltä mainitsematon. Tai sitten avainhenkilöt on nimetty sarjakuvan mukaan, kuten Linnun muotokuvan Bill, Jane ja Davy. En voisi välttyä ahdistukselta jos käsikirjoitukseeni pitäisi naputella satoja kertoa Pirkko Pääkkönen tai Taisto Tarpila. Tuomas, Sebastian, Aune tai Elisabeth ei paranna asiaa. Otetaan esimerkki: Marilynin hiuspinnissä mies lukee vaimolleen pätkän Ian McEwanin romaanista ja vaihtaa nimet suomalaisiksi. Fiilis muuttuu ja tunnelma latistuu heti, kun Paul Hartmanista tulee Pauli Hartikainen.

En halua, että persoona kiinnittyy nimeensä. Romaanissa ihmisen on kasvettava sen ohi, suuremmaksi ja tärkeämmäksi.

Kokeellisuudesta

Linnun muotokuvaa on arvioitu kokeelliseksi. ”Onneksi ajat muuttuvat, ei vähiten Juha Siron uuden romaanin kaltaisten tekstien takia.” Allekirjoitan ja en. Olen hyvin tietoinen käyttämistäni kirjallisista keinoista ja ratkaisuista, mutta pyrin sujuvaan ja lukijaa lähelle tulevaan tekstiin. Ehkä kuitenkin hyödynnän kirjoittamisen keinovaroja tavallista enemmän ja lukijoidenikin kirjallinen taustakokemus on vaihtelevaa.

Monikerroksisuudesta

”Tämän romaanin monikerroksisuus ei tyhjene lukemalla.” Toki pidän siitä, että kriitikko on lopettanut juttunsa juuri tuohon lauseeseen. Monikerroksisuudessa on monta tahoa. Linnun muotokuva on ”ympyräromaani”, ja toivoisin, että loppuun päästyään lukija palaa alkuun. Näinkö kaikki olikin?

Monikerroksisuus muodostuu myös yksityiskohdista. Tarinassa liikutaan Mussolinin Italiassa ja toisaalta vanhoissa missikisoissa mustavalkotelkkarin aikakaudella. Lähdetöihin on uhrattu aikaa, toisaalta se on antoisaa.

Kirjoittamisen vaikein prosessi on pitää rakentuva palapeli kasassa omassa päässä.