Arturo Pérez-Reverte

Arturo Pérez-Reverte (s. 1951 Cartagenassa) on Espanjan näkyvimpiä ja kohutuimpia nykykirjailijoita, bestsellerlistojen kärkitilojen haltija Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, sekä useissa Latinalaisen Amerikan maissa. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 30 maassa ja käännetty yli 20 kielelle.

Ennen ryhtymistään päätoimiseksi kirjailijaksi Pérez-Reverte työskenteli 21 vuotta toimittajana. Näistä yhdeksän hän toimi erikoisasiantuntijana Espanjan television uutisille erikoisalanaan terrorismiin, asekauppaan ja aseellisiin konflikteihin liittyvät ilmiöt.

Hänen taustansa valottaa hyvin hänen pääteostaan Taistelumaalari. Siinä sodassa rakkaansa menettänyt entinen sotavalokuvaaja linnoittautuu vanhaan vartiotorniin maalatakseen sen seinille näkemyksensä sodasta. Mutta pian hän saa seuraa: kroaatti, josta taiteilija on ottanut kuuluisan kuvan, tulee etsimään oikeutusta sille, että häntä on kidutettu kuvan takia. Yhteenottoa edeltää äärimmäisen ladattu keskustelu sodan olemuksesta ja ihmisen ratkaisuista ääritilanteissa.

Pérez-Reverte on saanut lukuisia palkintoja. Ranskalainen Lire-lehti on valinnut hänet kymmenen parhaan kirjailijan joukkoon, New York Times Book Review valitsi Flaamilaisen taulun ilmestymisvuotensa viiden parhaan käännöskirjan joukkoon ja Ruotsin jännityskirjallisuuden Akatemia vuoden käännösdekkariksi. Yhdeksäs portti sai Tanskassa Pelle Rosenkratz -palkinnon vuonna 1995 ja 1997 New York Times Book Review valitsi sen vuoden kirjat -listalleen. Myös Suomen Dekkariseura antoi teokselle kunniakirjan. Pérez-Reverten romaanien pohjalta on tehty useita elokuvia.

Pérez-Reverten loistokas kirjailijan ura sai arvoisensa käänteen, kun hänet valittiin vuonna 2003 Espanjan kuninkaallisen taideakatemian kaikkien aikojen nuorimmaksi jäseneksi.

Katso kaikki kirjat

Julkaistut teokset

Arturo Pérez-Reverte

Vakooja

2017

Arturo Pérez-Reverte

Kärsivällinen tarkka-ampuja

2014

Arturo Pérez-Reverte

Kohtalon tango

2013

Arturo Pérez-Reverte

Flaamilainen taulu

Arturo Pérez-Reverte

Yhdeksäs portti

Arturo Pérez-Reverte

Miekkamestari

Sarja: Rikos kannattaa

Arturo Pérez-Reverte

Merikartta

Arturo Pérez-Reverte

Merikartta

Arturo Pérez-Reverte

Flaamilainen taulu

Arturo Pérez-Reverte

Yhdeksäs portti

Arturo Pérez-Reverte

Miekkamestari

Arturo Pérez-Reverte

Etelän kuningatar

Arturo Pérez-Reverte

Kapteeni Alatriste

Arturo Pérez-Reverte

Vääräuskoisten veri

Arturo Pérez-Reverte

Bredan aurinko

Arturo Pérez-Reverte

Etelän kuningatar

Sarja: Rikos kannattaa

Arturo Pérez-Reverte

Taistelumaalari

Arturo Pérez-Reverte

Etelän kuningatar

Arturo Pérez-Reverte

Taistelumaalari

Arturo Pérez-Reverte

Rummunkalvo

Siirry takaisin sivun alkuun