Charlier & Giraud
Belgialainen käsikirjoittaja Jean-Michel Charlier (1924–1989) työskenteli monien eurooppalaisten sarjakuvien parissa ennen kuin alkoi kirjoittaa Blueberry-saagaa. Hän oli perustamassa kuulua sarjakuvalehteä Pilotea yhdessä Asterixin luojien kanssa. Idea Blueberryn seikkailuista syntyi 1960-luvulla, kun hän matkusti Yhdysvaltoihin. Charlier pyysi sarjaan piirtäjäksi Jean Giraud’n, joka oli vielä vuonna 1963 uransa alkutaipaleella. Charlierin kuoltua monet hänen luomistaan sarjoista ovat jatkuneet hänen itsensä valitsemien tekijäkaartien turvin.
Ranskalainen Jean Giraud (s. 1938) jatkaa edelleen Blueberry-sarjaa. Hän on tehnyt maineikkaan uran myös nimimerkillä Moebius. Moebiuksena hän tekee lähinnä scfi-sarjakuvia, joista kuuluisimpiin lukeutuu sarja L’incal. Hän toteutti sen yhteistyössä elokuvamaagikko Alejandro Jodorowskyn kanssa. Hän on ollut mukana suunnittelemassa monia scifi-elokuvia, esimerkiksi Alienia ja Viidettä elementtiä. Taiteilijan pään sisään pääsee kurkistamaan hämmästyttävässä omaelämäkerrassa Inside Moebius