Kikka Laitinen

Kikka Laitinen (1960, Lempäälä) on suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, säveltäjä ja kirjailija. Laitinen on valmistunut ylioppilaaksi Tampereen normaalilyseosta vuonna 1979 ja diplomikielenkääntäjäksi Tampereen yliopistosta vuonna 1984. Hän on opiskellut musiikkia muun muassa Tampereen konservatoriossa sekä Helsingin Pop ja Jazz konservatoriossa. Laitinen sai ensimmäisen kiinnityksen rock-yhtyeeseen ollessaan 15-vuotias. Hän oli perustajajäsen tunnetussa suomalaisessa rock-yhtyeessä Gasoline Girls and Petrol Boys. Sittemmin hän on toimimut Kikka Laitinen Co -yhtyeen laulaja-lauluntekijänä.
Kikka Laitinen on lukuisten tunnettujen laulujen säveltäjä ja sanoittaja. Nykyään hän toimii vapaana taiteilijana, lauluntekijänä sekä muusikkona. Kikka Laitisen tuorein studioalbumi Suomalaisia rakkaustarinoita julkaistiin vuonna 2006 ja sen jatko-osa Suomalaisia rakkaustarinoita 2 julkaistaan 2008.
Laitinen kirjoitti hulvattoman rokkiromaanin Hello, Mary-Lou! (Like 1998), joka oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas samana vuonna. Loppuunmyydystä romaanista julkaistaan syksyllä 2008 pokkariversio, ja Laitisella on työn alla runokokoelma. Laitisen muu tuotanto pitää sisällään satoja sanoituksia (runoja/rock-lyriikkaa/iskelmää) ja hän on tehnyt omien laulujen lisäksi lauluja lukuisille muille esiintyjille. Katso lisää http://www.rockdata.org/kikkalaitinen/

Katso myös nämä