Marja Björk
Marja Björk (s. 1958 Lieksassa) on Helsingin Kalliossa asuva vapaa kirjailija.
Hän kirjoittaa näennäisen kepeästi syvää ja monikerroksista tarinaa. Hän tarttuu henkilöidensä kipupisteisiin tarkasti ja valppaasti, tuo esille oleellisia ajan ilmiöitä ja saa lukijan rakastamaan henkilöitä, joiden valintoja vastustaa. Marja Björk oli Finlandia Junior -palkintoehdokkaana vuonna 2013 teoksella Poika.
”Björkin lakoninen kerrontatyyli on saanut avaruutta lyyrisistä lavennuksista. Sisäinen monologi tuo naiset lukijan lähelle, ja dialogi on ilmeikkäämpää kuin aiemmin. Terävän sanailun lisäksi Björkin tilannekomiikan taju näkyy etenkin niissä jaksoissa, joissa kuvataan aktiivisen romanin pyrkimysten ja työvoimaviranomaisten byrokratian yhteentörmäyksiä.” – Eija Komu, Karjalainen (Mustalaisäidin kehtolaulu)
”Tunne omasta sukupuolesta on paljon laajempi käsite kuin pelkkä seksuaalisuus. Tähän keskusteluun Björkin romaani on tärkeä puheenvuoro.” – Anni Valtonen, Helsingin Sanomat (Poika)
”Marja Björkin esikoisromaani herättää raivoa, myötätuntoa ja hämmennystä. Posliini on riipaisevan karu ja kaunis kasvukertomus ja myös hieno ajankuvaus 1960-luvusta.” – Annamari Saure, Me Naiset
Marja Björkin haastattelu tammikuulta 2012 löytyy täältä!
Lue Marja Björkin haastattelu Mesta.netistä
Kirjailija kertoo itsestään
Wikipedia: Marja Björk