Milla Ollikainen
Milla Ollikainen (s. 1974) voitti Like Kustannuksen ja Suomen dekkariseuran Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun 2012. Hänen esikoisromaaninsa Veripailakat ilmestyi syksyllä 2013 ja Ylläksen maisemiin sijoittuvan rikostrilogian toinen kirja Vesiraukka syksyllä 2014. Trilogian päätösosa Pirunkuru ilmestyi syyskuussa 2015. Ollikainen on asunut vuosina 2001−2012 Kolarissa, jossa hän työskenteli Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana.
”Ollikainen on ilman muuta maamme parhaita dekkaristeja.” – Iltalehti
”Milla Ollikainen osaa synnyttää tunnelmia ja kumuloituvan uhan ilmapiirin. (…) Monen menestysdekkaristin tavoin hän värittää murhanäyttämönsä paikalliseksotiikalla, jolloin lukija saa jännärisäväreiden lisäksi myös kulttuurimatkan Lapin lumoon. (…) Milla Ollikainen tuo raikkaan lappilaistuulahduksen suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen.” – Lapin Kansa
”Ollikainen kirjoittaa sujuvasti ja ekonomisesti. Dekkari tempaa mukaansa, ja kirjoittaja onnistuu harhauttamaan lukijaa oikealla tavalla ennen totuuden paljastumista.” – Länsi-Uusimaa
”Milla Ollikainen on lunastanut paikkansa suomalaisten dekkaristien joukossa.” – Elämä on ihanaa -blogi