Niall Griffiths

Niall Griffiths

Niall Griffiths syntyi Liverpoolissa vuonna 1966. Nykyään hän asuu Aberystwythin lähistöllä Walesissä. Kummatkin kaupungit vaikuttivat voimakkaasti hänen mielikuvitukseensa. Griffithsin kaksi ensimmäistä romaania sijoittuivat Walesin länsirannikolle.
Lampaanköyrijä on Griffithsin toinen romaani. Like julkaisee viimeisimmän romaanin Rääpäle (Runt) keväällä 2009.
Griffithsin työhön ovat vaikuttaneet mm. kirjailijat Irvine Welsh, Laura Hird, Alexander Trocchi, Roddy Doyle, Hubert Selby Jr, Don Delillo. Hän kertoo ammentavansa inspiraatiota myös The Clashista, Nick Cavesta, Tom Waitsista ja renessanssitragedioista. Lampaanköyrijän ja Rääpäleen lisäksi häneltä on julkaistu romaanit Grits, Kelly & Victor, Stump, Wreckage, Rääpäle ja Bring It Back Home. Griffiths on kirjoittanut myös radiokuunnelmia ja kirja-arvosteluja.
Niall Griffiths teki vuosia lyhytkestoisia hanttitöitä, kuten postinlajittelua, konekiväärien kokoamista ja haisevien lannoitesäiliöiden puhdistamista, rahoittaakseen yliopisto-opintonsa Aberyswythin yliopistossa. Hän kuitenkin lopetti filosofian opintonsa kesken.
Opintoja seuranneet kymmenen vuotta olivat perusraaka-ainetta Griffithin romaaneille. Hänen tavaramerkikseen ovat muodostuneet kuvaukset marginalisoituneista ja tyytymättömistä ihmisistä, jotka elävät huumeiden ja alkoholin muodostamissa noidankehissä.
 
Lue lisää Griffithsistä (englanniksi)
Welshlitabroad.orgin sivulla
Contemporarywritersin sivulla
Disturb.orgin sivulla
BBC:n sivuilla

Julkaistut teokset

Katso myös nämä