Olli Sirkiä
Olen syntynyt ja asunut Helsingissä melkein koko elämäni, mutta nykyisin hengitän jo kuudetta vuotta Riihimäellä. Työmatkoillani Helsingin ja Riihimäen väliä sahaavissa junissa kirjoitan päiväkirjaani sekä runoja.
Elääkseni syön numeroita mutta ulos tulee pelkkiä kirjaimia.
Olen julkaissut urani aikana useita tasekirjoja sekä pää- ja päiväkirjoja, joiden osuus Suomen bruttokansatuotteesta lienee kuitenkin promillen tuhannesosia ja joiden merkitys lukijoille on jäänyt täysin hämäräksi.
Rakastan perhettäni, tuulta ja metsää sekä Helsingin siluettia.
Julkaisujani:
Tasekirjoja
Pääkirjoja
Päiväkirjoja
Seuraavana Pasila on ensimmäinen ihan oikea kirjani!