Pasi Heikura
Pasi Heikura (s. 14. huhtikuuta, 1963, Karvia) on suomalainen humoristi, muusikko, tietokirjailija ja radioääni. Hänet tunnetaan humoristisesta Alivaltiosihteeri -radio-ohjelmasta jota hän juontaa Jyrki Liikan ja Simo Frangénin kanssa. Kolmikko on perustanut myös samannimisen yhtyeen.
Alivaltiosihteeriin johtava tapahtumaketju käynnistyi vuonna 1981, kun Jyrki Liikka ja Pasi Heikura tapasivat Oriveden Opistossa. Kaksikko perusti yhdessä bändin jonka laulajaksi pestattiin myöhemmin Satu Kurvinen, jonka kanssa Heikura tuolloin seurusteli. Yhtyeen nimeksi tulee Ankara. Vuotta myöhemmin Heikura tapasi Tampereen yliopistolla Simo Frangénin ja pyysi tätä liittymään bändiin, jonka nimi muutettiin Alivaltiosihteeriksi. Vuonna 1987 Kurvinen, Heikura ja Frangén ryhtyivät tekemään Radio 957:lle Naurun Remakkaa -nimistä radio-ohjelmaa. Kun Kurvinen erosi yhtyeestä 1990, lopetti kolmikko myös radio-ohjelman teon 957:lle. Jukka Haarma pyysi kuitenkin Frangénia, Heikuraa ja Liikkaa tekemään Radiomafialle ohjelmaa ja nämä suostuivat. Sittemmin ohjelma siirtyi Radio Suomelle. Ohjelmaa lähetetään yhä viikoittain.
Alivaltiosihteeri -radiohupailun lisäksi Heikura juontaa myös suomen kieltä ja sen kummalisuuksia käsittelevää radio-ohjelmaa Aristoteleen kantapää. Heikura piirtää myös sarjakuvia ja keksii palindromeja, joita kuullaan viikoittain myös Alivaltiosihteerissä. Hän on myös kirjoittanut Simo Frangénin kanssa sketsejä Pahkasika -lehteen. Heikura asuu Tampereella.