Tadeusz Borowski
Tadeusz Borowski (12. marraskuuta 1922, Zytomir – 1. heinäkuuta 1951, Varsova) oli puolalainen kirjailija ja runoilija, joka selvisi holokaustista.
Borowski syntyi vuonna 1922 silloisen Neuvostoliiton alueella Ukrainan Žytomyrissa, jossa asui suuri puolalainen vähemmistö. Hänen molemmat vanhempansa pidätettiin ja vietiin pakkotyöleireille vuonna 1926: isä Karjalaan, äiti Siperiaan. Isän kirjakauppa kansallistettiin. Vuonna 1932 Borowski ja hänen veljensä saivat luvan muuttaa Puolaan. Myös vanhemmat pääsivät vapaiksi hieman myöhemmin, ja perhe asettui Varsovaan.
Natsivallan aikana Tadeusz Borowski valmistui ylioppilaaksi salaisessa lukiossa Varsovassa ja aloitti puolan kielen ja kirjallisuuden opinnot maanalaisessa yliopistossa. Hän alkoi myös julkaista runoja ja kertomuksia Droga-nimisessä lehdessä. Vuonna 1942 ilmestyi hänen ensimmäinen runokokoelmansa Gdziekolwiek Ziemia (Missä tahansa maa).
Vuonna 1943 Borowski pidätettiin maanalaisesta toiminnasta epäiltynä ja lähetettiin Auschwitzin keskitysleirille. Myöhemmin hänet siirrettiin ensin Natzweiler-Struthofin ja lopulta Dachaun keskitysleirille. Borowski työskenteli muun muassa asemalla, josta kuljetusjunissa saapuneet ihmiset vietiin suoraan kaasukammioihin. Sodan jälkeen kirjoittamissaan novelleissa hän kuvaa keskitysleirien armottomuutta. Borowskin kertoja ei tunne myötätuntoa kaasukammioiden ja teloitusten uhreja kohtaan, vaan kuvaa tapahtumia ulkokohtaisen tunteettomasti.
Puna-armeijan vapautettua Puolan vuonna 1945 Borowski muutti lyhyeksi aikaa Müncheniin, mutta palasi seuraavana vuonna Puolaan ja avioitui tyttöystävänsä Marian kanssa, joka myös oli selvinnyt keskitysleiriltä. Münchenissä Borowski alkoi kirjoittaa yhdessä Krystyn Olszewskin ja Janusz Nel-Siedleckin kanssa teosta Byliśmy w Oświęcimiu (Olimme Auschwitzissa, 1946). Hän vaihtoi runoista proosaan ja julkaisi novellikokoelmat Proszę Państwa do gazu (Herrasväki on hyvä ja käy kaasukammioon) sekä Pożegnanie z Marią (Jäähyväiset Marialle).
Borowski liittyi kommunistiseen Puolan työväenpuolueeseen ja alkoi kirjoittaa poliittisia, kommunismia kiihkeästi puolustavia kirjoituksia. Myöhemmin hän kuitenkin menetti uskonsa kommunismiin, kun hänen hyvä ystävänsä vangittiin ja joutui kidutetuksi.
Borowski teki itsemurhan 28-vuotiaana 1. heinäkuuta 1951.