Tiina Raevaara

Tiina Raevaara (s. 1979) on tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla ja Suomalaisen tiedeakatemian Pro scientia -palkinnolla huomioitu kirjailija, tiedetoimittaja, perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori. Hänet on valittu Vuoden tiedetoimittajaksi ja Turun yliopiston kunniatohtoriksi, ja hänelle on myönnetty Jaakko Juteini -palkinto.

Raevaaralta on ilmestynyt 11 romaania, Runeberg-palkittu novellikokoelma ja viisi tietokirjaa.​ Eerika Hämeranta -jännitysromaanisarjan avausosa Kaksoiskierre (2020) valittiin Laurin kirja -äänikirjapalkinnon voittajaksi.

Tuonijoki-jännityssarjasta kirjoitettua:

"Kaupunki jonka keskellä on metsä on vahva avaus uudelle romaanisarjalle. Sen todellinen päähenkilö on romaanihenkilöiden sijasta Tuonijoki itse – kaupunki, joka kätkee salaisuutensa yhtä sitkeästi kuin sen keskellä kasvava metsä." – Satakunnan Kansa

"Uutuusromaani lumoaa arkisessa piilevän outouden ja uhan tunnelmoinnillaan." – Suomen Kuvalehti

"Nopeatempoisen ja sujuvakerrontaisen jännärin ystävä arvostaa Raevaaraa."– Helsingin Sanomat

"Ripauksella kauhua terästetty jännitys piti intensiivisesti otteessaan." – Kodin Kuvalehti

"Raevaaran jännitysromaania on verrattu tunnelmaltaan legendaariseen Twin Peaks -tv-sarjaan, jossa siinäkin pikkukaupungissa tapahtui outoja ja kamalia asioita." – Keski-Uusimaa

"Uuden jännityssarjan vahvassa avauksessa kunnanisät suhmuroivat ja luonto nousee vastarintaan." – Lapin Kansa

"Kiehtova ja kietova kirja yhdistää jännitystä kauhuun." – Karjalainen

"Teksti on varsin imuisaa ja tarina vetävä." – Savon Sanomat

"Psykologinen piina tiivistyy ja yliluonnollisen mahdollisuus rakentuu hienovaraisesti juonenkuljetuksen edetessä eikä kaadu kertarysäyksellä lukijan niskaan." – Kaleva

"Kaupunki jonka keskellä on metsä toimii todennäköisesti myös erinomaisena nuorisoromaanina sen lisäksi, että se on trillerin, taidokkaan juonen ja psykologisen jännityksen yhdistävä merkkitapaus." – Kansan Uutiset

Raevaaran Eerika Hämeranta -trillerisarjasta sanottua:

"Tiina Raevaaran uutuus tarjoaa tämän hetken parasta jännitystä.” – Helsingin Sanomat (Polaaripyörteestä)

"Suorastaan mestarillinen trilleristi.” – Suomen Kuvalehti (Polaaripyörteestä)

”Tappavan hyvää jännitystä tieteen ja taiteen leikkauspisteestä.” – Turun Sanomat (Kaksoiskierteestä)

”Stoori on rautaa.” – Kauppalehti (Kaksoiskierteestä)

Raevaaran kirjailijasivu Facebookissa.

Katso kaikki kirjat

Julkaistut teokset

Tiina Raevaara

Kaupunki jonka keskellä on metsä

2026

Sarja: Tuonijoki Osa 1

Tiina Raevaara

Peilityyni

2025

Sarja: Eerika Hämeranta Osa 5

Tiina Raevaara

Uinuva solu

2023

Sarja: Eerika Hämeranta Osa 4

Tiina Raevaara

Sielujen syöveri

2022

Sarja: Eerika Hämeranta Osa 3

Tiina Raevaara

Yö ei saa tulla

2021

Sarja: Pelko-trilogia Osa 1

Tiina Raevaara

Polaaripyörre

2021

Sarja: Eerika Hämeranta Osa 2

Tiina Raevaara

Kaksoiskierre

2020

Sarja: Eerika Hämeranta Osa 1

Tiina Raevaara

Veri joka suonissasi virtaa

2017

Sarja: Pelko-trilogia Osa 3

Tiina Raevaara

Korppinaiset

2016

Sarja: Pelko-trilogia Osa 2
Siirry takaisin sivun alkuun