Vladimir Milov

Vladimir Milov on uuden polven liberaalipoliitikkoja. Nuoresta 37 vuoden iästään huolimatta hän on kokenut valtiomies. Vuonna 1997 Milov aloitti uransa Venäjän valtionhallinnossa valtion energiakomission johtavana asiantuntijana ja nousi viidessä vuodessa hallituksen varaenergiaministeriksi. Hän osallistui Venäjän sähkösektorin uudistussuunnitelman laatimiseen ja sähköalan uudistamista käsittelevän laajan lakipaketin valmistelutyöhön.
Milov on niin ikään ollut mukana laatimassa 2003 valmistunutta Gazpromin uudistusstrategiaa. Strategiaa tarvittiin ehkäisemään Venäjää uhannutta kaasupulaa ja hillitsemään kaasun voimakasta hinnannousua. Putin kuitenkin lakaisi uudistussuunnitelmat maton alle, minkä vuoksi kaasupula on kärjistynyt ja kaasun kuluttajahinnat lähentelevät jo eurooppalaista tasoa.
Vladimir Milov päätti erota ministerinvirastaan 2002, jonka jälkeen hänestä tuli Venäjän johtavia riippumattomia energia-asiantuntijoita ja hän saavutti myös kansainvälistä mainetta. Vuosien 2003-2008 aikana Milov työskenteli yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kolumnistina. Hän kirjoittaa säännöllisesti Vedomosti-lehteen, joka on Venäjän parhaimpia talouteen keskittyviä julkaisuja sekä internetissä ilmestyvään Gazeta.ru-lehteen.
Vuonna 2008 Vladimir Milov palasi politiikkaan. Hän oli mukana perustamassa Venäjän demokraattisten voimien kattojärjestö Solidaarisuutta. Nykyään hän kuuluu liikkeen johtoon.

Katso myös nämä