James Ellroy
Patrick Mann
Hikinen iltapäivä
Sarja: Rikos kannattaaKulttiklassikko.
Kulttiklassikko. Hirtehinen ja piinaavan jännittävä 1970-luvun perusteos.
Hikinen iltapäivä sai alkunsa, kun Patrick Mann (pseudonyymi) syventyi eräänä kuumana aamuna newyorkilaisen sanomalehden pikku-uutiseen. Siinä kerrottiin uskomattomalta tuntuvaa tarinaa miehistä, jotka yrittivät ryöstää pankin ja aiheuttivat valtaisan kaaoksen panttivankidraamoineen. Lopulta hellyttäväksi motiiviksi paljastui toisen ryöstäjän kiihkeä tarve saada rahaa poikaystävänsä sukupuolenvaihdosleikkaukseen.
Kirjaan perustuvaa Sidney Lumetin ohjaamaa kulttielokuvaa katsotaan edelleen, ja sitä pidetään yhtenä alan merkkipaaluista ja 1970-luvun tärkeimmistä elokuvateoksista. Siitä sai alkunsa nuoren Al Pacinon ja Ben Gazzalen tähtiura.
"Hikinen iltapäivä on varmasti ollut esikuvana monille niille nykykirjailijoille, joita Like on esitellyt Rikos kannattaa -sarjassaan."
- Antti Lindqvist, Parnasso
"Mann raportoi tapahtumat, keskittyy ja imeytyy sisään henkilöhahmotuksiinsa, eläytyy räjähdysalttiiseen tilanteeseen, mutta näkee asioiden eri puolet koko ajan kristallinkirkkaasti."
- Antti Alanen, Ruumin Kulttuuri
ISBN: 952-471-011-0
Alkuperäisteos: Dog Day Afternoon
Suomentaja: Terhi Teittinen
Avainsanat:
- Jännitys
- Like
- Patrick Mann
- Rikos kannattaa
- Terhi Teittinen