Kellokosken prinsessa

“Kirjan todellisena ansiona on nähtävä sen aidosti myötäelävä, lohdullinen asenne mielenterveyspotilaisiin ja heidän hoitoonsa. Kirjan laskee käsistään hyvillään saamastaan tilaisuudesta katsoa maailmaa vähän uudesta näkökulmasta.” – Sami Pirkola, Suomen Lääkärilehti

 Lääkärilehti 11.11.2010: “Mää meen nyt tapaamaan mun hulluani”

“Kellokosken prinsessa on sekä tiiviisti kirjoitettu mielenkiintoinen elämäkerta että historiallinen katsaus suomalaisen mielenterveyden hoitokulttuuriin. Kirjasta puuttuvat lähes täysin elokuvan vaatimat vastakkainasettelut (hyvä vs. paha lääkäri, auktoriteetti vs. alistuja) ja hassunkuriset hahmot. Perusvire on asiallisen dokumentoiva ja tarkasti päähenkilöänsä kuvaava. Prinsessan koko sairaushistoria käydään läpi niin epätoivoisine ja jopa sietämättömine kuin humoristisine puolineenkin. Kirjan herkkua ovat Prinsessan kanssa työskennelleiden ihmisten kertomukset kuninkaallisista kohtaamisista Kellokosken ympäristössä.” – Mikael Saarinen, Episodi

“Kellokosken prinsessa on itkettävä ja ilahduttava tositarina hurmaavasta persoonasta ja psykiatrisen sairaanhoidon historiasta.” – Me Naiset

 “Kirja ja elokuva Prinsessasta ovat tärkeitä puheenvuorona pienen ihmisen ja suvaitsevaisuuden puolesta. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla oma persoonallisuutensa. (…) Raitasuon ja Siltalan kirja on vaatinut laajan selvitystyön. Prinsessan vaiheiden lisäksi kirja antaa hyvän kuvan mielisairaiden kohtelun ja lääketieteen kehityksestä. Vaiheet ovat karmaiseviakin, mistä elokuva antaa selkeitä esimerkkejä. Suosittelen sekä kirjaa että elokuvaa.” – Kari Uittomäki, Vanhustenhuollon Uudet Tuulet

“Kirja kertoo paitsi Anna Lappalaisen sairastumisen taustat, myös puoli vuosisataa mielisairaanhoidon historiaa Suomessa. Eikä se historia ole hyvistä yrityksistä huolimatta aina kovinkaan kaunis. Raitasuo ja Siltala kirjoittavat Prinsessasta hyvin ymmärtäväisesti. He katsovat menneitä tapahtumia tästä ajasta, ja näkevät Prinsessan ennen kaikkea uhrina, joka selvitäkseen kovista kokemuksistaan kehittää itselleen harhojen maailman. Heillä on rohkeutta sanoa epäinhimillisiä hoitomuotoja epäinhimillisiksi ja epäonnistuneita hoitokokeiluja epäonnistuneiksi. Käiken tämän he tekevät kuitenkin etupäässä asioita todeten, luotettavasti.” – Seppo Turunen, Kainuun Sanomat

“Anna Svedholm oli legenda jo eläessään. Hän vietti valtaosan elinvuosistaan Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa, mutta hänen niin sanottu potilasuransa oli omaa luokkaansa. (…) Sairaalan lisäksi koko kyläyhteisö hyväksyi omatekoisen kuninkaallisen. Prinsessa sai jopa pankinjohtajalta shekkejä, tietenkin mitättömiä, jotta hän pystyi tekemään rahalahjoituksia hädänalaisille.” Eija Komu, Savon Sanomat

“Riemastuttavinta kirjassa ovat ne kohdat, joissa Prinsessa kertoo, keitä muita kuninkaallisia oli tavannut ja miten hän opettaa uusille tapaamilleen ihmisille, miten häntä tulee puhutella.” – Johnny-Kai Forssell, Satakunnan Kansa

“Sen lisäksi, että kyseessä on elämäkerta, teos paneutuu myös siihen, miten mielisairaisiin on suhtauduttu, ja miten heidän hoitonsa on muuttunut vuosikymmenten aikana.” – Tutta Särkkä, Seura

Kellokosken prinsessan muistolle

Mielenterveyden keskusliiton Hyvän mielen galleriassa avattiin 26.4. näyttely, joka käsittelee Suomen kuuluisinta mielenterveyspotilasta. Mielisairaalassa ovat toki piipahtaneet elämänsä aikana monet merkkihenkilöt Sillanpäästä Waltariin, mutta Anna Lappalainen tuli tunnetuksi ihan vain järkkyneen mielensä vuoksi. Silloiset diagnoosit olivat skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

1896 syntynyt Anna joutui 1930-luvulla Kellokosken mielisairaalaan ja pian häntä alettiin puheidensa vuoksi kutsua Prinsessaksi. Hän kertoi olevansa kuninkaallista syntyperää, mikä toi lohtua raskaan perussairauden kokemukseen. Prinsessan tarina on niin kiehtova ja ainutlaatuinen, että näyttelyn lisäksi ensi syksynä ilmestyy Arto Halosen suomalaisten eturivin näyttelijöiden tähdittämä elokuva. Lisäksi häntä hoitanut psykiatri kirjoittaa Prinsessan elämänkertaa.

Mitä annettavaa Prinsessan tarinalla on tälle päivälle? Paljonkin maassa, jossa masennus on noussut yleisimmäksi työkyvyttömyyden syyksi, ja mielisairaus ja skitsofrenia ovat leimaavia sanoja. Mielenterveyden keskusliitto on rakentanut Prinsessan ympärille kampanjan. Tarkoitus on muun muassa osoittaa, miten uusi tiede psykiatria on, ja miten epäinhimillisiä hoitoyritykset olivat vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Kampanja suuntautuu pääasiassa kouluihin ennakkoluulojen vähentämiseksi. Lisäksi toivotaan keskustelua mieleltään sairastuneiden ihmisoikeuksista ja -arvosta.

Prinsessalle on pystytetty patsas kansalaiskeräyksellä vuonna 1995. Hän oli loppuun asti äärimmäisen valovoimainen persoona, joka sairaudestaan huolimatta oli monella tapaa toimintakykyinen, ainakin laitosympäristössä. Prinsessa esitti lauluja, teki taidetta ja harjoitti hieman myös hierojan ammattiaan. Henkilökunta yritti aluksi kutsua häntä virallisella nimellään, mutta kun kyläläisetkin kutsuivat Annaa Prinsessaksi, se hänen nimekseen jäi.

On erittäin kiinnostavaa, miten ihmisen mieli toimii. Pahasti traumatisoituneen psyyke saattaa kehittää sivupersoonia, tässä tapauksessa Kuopiossa epävakaissa oloissa kasvanut nainen kehitti kokonaisen hovin, jonka keskipiste hän oli. Kuninkaallisen aseman sai myös elämäkertaa kirjoittava Ilkka Raitasuo, joka oli Prinsessalle Irlannin prinssi Henrik. Toivottavasti ensi syksynä ilmestyvä elokuva lunastaa odotukset. Tarinassa on aineksia koskettavaan ja ajatuksia herättävään teokseen.

– Hanna-Riikka Kuisma, kolumni, Satakunnan Kansa