
Tekijät: Ingmar Bergman, Maria von Rosen
Alkuteos: Tre dagböcker
ISBN kirja: 952-471-581-3
Sivumäärä: 314
Suomentaja: Marita Salminen
Katso kaikki kirjat kategoriasta: Suomennettu kaunokirjallisuus
Avainsanat: Ingmar Bergman, Like, Maria von Rosen, Marita Salminen, Suomennettu kaunokirjallisuus
Ingmar Bergman, Maria von Rosen
Kolme päiväkirjaa
Minuun sattuu niin epätoivoisen kovaa, ja sattuu kaiken aikaa. Itken pystymättä itkemään. Ingrid ja Ingmar tapasivat erään sattuman kautta myöhäissyksyllä 1957. Heidän välilleen kehkeytyi ystävyys, joka syveni salaiseksi rakkaussuhteeksi molempien ollessa naimisissa omilla tahoillaan. Keväällä 1959 Ingrid synnytti heidän yhteisen tyttärensä Marian. Ingrid ja Ingmar avioituivat viimein vuonna 1970. Maria sai vasta aikuisena tietää, että hänen isänsä ei olekaan äidin ensimmäinen mies, vaan toinen - että hänen isänsä on Ingmar Bergman. Kun Ingrid syksyllä 1994 sairastui vatsasyöpään, heidän maailmansa luhistui. Ingrid, Ingmar ja Maria yrittivät päiväkirjoissaan ymmärtää tapahtuneen. Osana surutyötä nämä ainutlaatuisen kauniit ja hienosävyiset päiväkirjat kuvaavat kuoleman katastrofia. Joku miettii ehkä, miksi halusimme julkaista tämän karun ja hiomattoman dokumentin. Vastaus on, että se on ollut osa surutyötämme.
“Vaikuttava ja askeettinen dokumentti ihmisen ehdoista maailmassa.”
– Hannu Waarala, Savon Sanomat
“Päiväkirjamerkintöjen voima rehellisinä kuvauksina kuolemaa odottavien ihmisten peloista on paikoin vaikuttavaa luettavaa. Kolme päiväkirjaa luo onnistuneen kuvauksen toisiinsa takertuneista ihmisistä.”
– Tuukka Vartiainen, Kouvolan Sanomat
“Moni meistä on varmasti pohtinut, miten saisi oikeasti selville, mitä toinen miettii. Bergmanit ovat siinä Kolmessa päiväkirjassaan yllättäen onnistuneet.”
– Seppo Turunen, Kainuun Sanomat
“Raskaasta aiheesta huolimatta tarkkanäköinen ja rehellisyydessään vaikuttava kirja. Tätä ei ole kirjoitettu yleisölle eikä jälkikäteen siistitty. Intiimi lähelle päästäminen on merkillisellä tavalla voimia antavaa. Siinä on samaa ankaraa elämän läpivalaisua kuin Bergmanin elokuvissakin.”
– Marja Kuparinen, Kirkko & Kaupunki