Puolalainen Tadeusz Borowskin keskitysleirikertomukset sukeltavat leirin arkipäivään ja rutiineihin.

Vangit syövät, työskentelevät, nukkuvat ja rakastuvat toisiinsa muutaman sadan metrin päässä paikasta, jossa toisia vankeja systemaattisesti murhataan. Henkiinjäämisen halu voittaa myötätunnon, ja normaalin ja epänormaalin raja häilyy, kunnes lopulta katoaa kokonaan. Borowski tietää mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään kestääkseen kestämättömän ja selviytyäkseen mahdottomasta, sillä hän oli yksi Auschwitzin keskitysleiristä hengissä selvinneistä. Hän kuoli oman käden kautta vuonna 1951. Neljän päivän ikäisen tytön isä oli kuollessaan 28-vuotias.