Minä saarnasin.

Puhuin puhumistani. Puhuin liian pitkään. Seisoin siinä pehmeä kaapu ylläni ja jatkoin. Jatkoin ihan liian kauan, melkein tunnin. Meille opetettiin käytännön harjoituksissa, että saarnaisimme vartin. Älkää puhuko pitempään, mieluummin lyhyemmin. Koska ihmiset eivät muista sanoja. No juu, ehkä muutaman sanan, jonkin sanankäänteen, jolle heillä on käyttöä, jotain mikä kohtaa heidät juuri siinä ja silloin. Mutta pääosin he eivät muista, mitä olette sanoneet, he muistavat vain elämyksen. Kokemuksen. Joten antakaa heille kokemus. Se on tehty vartissa. Eikä siihen saa ikinä mennä yli kahtakymmentä minuuttia, muuten he herpaantuvat. Liv on vastavalmistunut pappi pohjoisessa saamelaiskylässä. Ammattinsa vaatimuksista huolimatta hänen on vaikea kohdata ihmisiä, eikä hän oikein tahdo saada kosketusta omiinkaan tunteisiinsa. Sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen Liv pyydetään paikalle, kun yksi kylän tytöistä on hirttäytynyt. Nuoren papin pohdinnat, muistot ja kokemukset vievät tarinaa soljuen eteenpäin ja johtavat aina saman kysymyksen ääreen: miten ihminen voi elää sovussa itsensä ja muiden kanssa? Hanne Ørstavik (s. 1969) voitti romaanillaan Pappi Norjan Finlandiaa vastaavan Brage-palkinnon vuonna 2004. Hänen teoksiaan leimaavat analyyttisyys ja terävät huomiot ihmisten välisistä jännitteistä. Pappi-romaanissa Ørstavik jatkaa pohdintojaan siitä, miten kieli saa merkityksensä suhteessa muihin ihmisiin.