Tekijät: Ville Juurikkala, Jyrki 69, The 69 Eyes
ISBN nidottu: 978-952-01-1472-5
ISBN kirja: 952-471-875-8
Sivumäärä: 168
Katso kaikki kirjat kategoriasta: Musiikki ja populaarikulttuuri
Avainsanat: Jyrki 69, Like, Musiikki ja populäärikulttuuri, The 69 Eyes, Ville Juurikkala
Ville Juurikkala, Jyrki 69, The 69 Eyes
Route 69
Tappavia riffejä, massiivista soundia ja goottilaista kauhukuvastoa.
Tässä resepti, jolla The 69 Eyes on valloittanut maapalloa Tokiosta Hollywoodiin ja Rovaniemeltä Sao Pauloon. Merihaan vampyyrit aloittivat uransa moottoroidulla glamrockilla, josta hypätty loikka kohti tummanpuhuvaa goottirockia muutti suomirockin tulevaisuutta. Nykyään The 69 Eyes on Suomen suurimpia rockin vientivaltteja ja HIM:n ja Nightwishin ohella Skandinavian seuratuimpia bändejä. Valokuvaaja Ville Juurikkala on toiminut vuosia The 69 Eyesin hovikuvaajana. Tätä kirjaa varten hän kiersi kuukauden The 69 Eyesin kanssa bändin ensimmäisellä Amerikan kiertueella, joka avasi heille lopullisesti oven Yhdysvaltojen levymarkkinoille. Lisäksi Juurikkala on kuvannut yhtyeen Brasilian-, Japanin- ja Euroopan-kiertueet, jotka ovat myös päätyneet kuvina kirjaan. Tekstit ovat Jyrki69:n henkilökohtaisia päiväkirjamerkintöjä USA:n kiertueelta. "Route 69 on kirja jokaiselle, joka on unelmoinut rocktähteydestä. Ja meitähän riittää." - Santtu Palm, Tori "Upeisiin kuviin ja laulaja-Jyrkin päiväkirjamerkintöihin kiteytyy suomalainen rockvienti 2006." - Pasi Kostiainen, Ilta-Sanomat Plussa "Valokuvakirja on erinomainen lahjaidea niille, joilla on bändin nimi tatuoituna jo molempiin pakaroihin." - Risto Löf, Savon Sanomat "Route 69 on nappilukemista yhtyeen faneille, mutta rock-henkinen kuvakavalkadi kiehtoo myös harrastelujavalokuvaajia ja musadiggareita." - Demi "Rock-kuvakirja on taidemuotona hyvnkin kannatettava konsepti." - Tomi Palsa, Rumba