Lachmanin populaarikulttuurihistoriikki iskee 1960-luvun maagisen vallankumouksen ytimeen, mystisten ja okkulttisten ideoiden uudelleensyntymään ja hippi-idealismin yöpuoleen.

Lachman osoittaa, kuinka viattomuuden ajan loppuna pidetyt Mansonin perheen suorittamat murhat ja Altamontin verilöyly liittyvät olennaisella tavalla 60-luvun henkeen. Hippien(kin) saarnaama mielen vapauttaminen merkitsi paitsi rakkaudellisten impulssien, myös irrationaalisten ja tuhoisten aggressioiden vapauttamista sekä mielivaltaista operointia hyvän ja pahan tuolla puolen. Okkulttisista ja satanistisista traditioista johdetut ideat muovasivat Vesimiehen ajan henkistä ilmapiiriä, jonka kulttuurisesta kudoksesta löytyy henkisen elitismin, mentaalisen manipulaation ja fasismin säikeitä. Kuusikymmenluvun mustia aukkoja luotaavan Lachmanin verkkoon jäävät esimerkiksi Rolling Stones, Aleister Crowley, J. R. R. Tolkien, kabbalistit, Aldous Huxley, Hermann Hesse, Timothy Leary, skientologit, ufot, H. P. Love-craft, Led Zeppelin, C. G. Jung, natsimuoti, Charles Manson, David Bowie, Helvetin enkelit, Church of Satan ja Beatles. Lachman ei rakenna salaliittoteorioita vaan hahmottelee 1900-luvun alusta 2000-luvulle asti ulottuvien synkeiden kulttuurivirtausten ilmenemismuotoja, joista kiinnostavimmat osuivat kukkaislasten vuosikymmenelle.