”Minä olen feministi ja feministin tytär.

Tässä kirjassa kerron, mitä se tarkoittaa ja miksi omassa ja äitini feminismissä on vissi ero.” Tästä äiti varoitti puhuu seksistä ja feminismistä kolmikymppisten suomalaisten heteronaisten näkökulmasta. Anna Kontula on kerännyt kirjansa kertojiksi naisia, jotka ovat kiitollisia äitiensä sukupolven naisliikkeen saavutuksista, mutta samalla pyristelevät irti valtavirtafeminismin kahleista. He ovat tiedostavia, mutta haluavat pukeutua kuin hempukat. He pärjäävät urallaan, mutta ovat haavoittuvia rakastuessaan. He ovat lukeneet Dworkininsa, mutta haluavat, että heitä pannaan rajusti. Ja kun kevytkenkäisen maineessa ollut nainen raiskataan, tukea on sisarilta yhä turha odottaa. Kontulan kuvaamassa Suomessa feminismi näyttää voittaneen osan taisteluistaan ja unohtaneen toiset. Tästä syntyvän kaksinaismoralismin keskiössä on seksi. Tilanne satuttaa kaikkia naisia, mutta aivan erityisen kovasti heitä, joiden yhteiskunnallisessa asemassa ei muutenkaan ole kehumista. "Toisten naisten raiskaaminen on vähemmän tuomittavaa kuin toisten", Kontula kirjoittaa. Prostituoidut, siirtolaiset ja seksuaalisesti aktiiviset naiset joutuvat kärsimään siitä, ettei heidän naiseutensa mahdu pohjoismaisen feminismin siveään ja keskiluokkaiseen raamiin. Samalla aivan jokainen nuori nainen kärsii, kun hysteeriset aikuiset suojelevat tyttöjä heidän heräävältä seksuaalisuudeltaan. Pojan seksuaalista uteliaisuutta pidetään terveenä, tytölle se voi olla huostaanottoperuste, Kontula korostaa. Tästä äiti varoitti kuvaa kapinaa, jossa on kyse paljon muustakin kuin naisen oikeudesta käyttää huulipunaa ja korkokenkiä. Nyt taistellaan pääsystä sille miehiselle etupiirille, jolle feminismi ei vielä ole murtautunut: alueelle, jolla ihminen saa olla seksuaalisesti määrätietoinen ja samalla uskottava.