“Kuismalle ominainen rankkuus on edelleen tallella. Hänen estetiikkaansahan on aina kuulunut tietty kohtuuttomuus. Jos joku asia on ollut paisuteltavissa kauhistuttaviin mittoihin, sille on myös äärimmäisen tyylitietoisesti tehty niin.” – Jussi Aurén, Satakunnan Kansa

“Teos on raamatullisin henkilönimin etenevä via dolorosa. Se syöksähtää niskaan kuin pelokas peto, jonka karjahduksessa tunnistaa myös kujanjuoksun kaltaista prosessia seuraavaa puhdistusvaikutusta. Kärsimyksen ilmaiseminen tuntuu kirjassa huutavan puoleensa masokistista hurmosta, joka palkitaan – lukijasta riippuen – hieman hellittävällä, ehkä vapauttavallakin tunteella.” – Teppo Kulmala, Keskisuomalainen

“Kuisma kuvaa armottomasti, miten me tartumme toisesta ihmisestä luomaamme ihannekuvaan.” – Martta Kaukonen, Ilona

“Tuntuu kuin romaani haluaisi sanoa, että tarvitsisimme hiukan lisää rohkeutta kohdata toisiamme.” – Jussi Aurén, Aamulehti

“Kirjailija osaa kerronnassaan yhtä kaikki yhdistää ruman ja kauniin, pohtia aitoa ja teennäistä, katsoa kuorta ja sisintä.” – Mari Viertola, Turun Sanomat

“Tarina koskee ja koskettaa eikä teksti anna rauhaa. Vaikka tekee kipeää, on saatava lisää.” – Kodin Kuvalehti

“Valkoinen valo on hullu, hengästyttävä, säkenöivä jalokivi.” – Jani Saxell, Parnasso

“Rankka ja tyylitelty se kyllä on, mutta tarina tempaisee hyvin mukaansa.” – Proviisori

“Hanna-Riikka Kuisma kuvaa onneksi ruumiillisuutta, lääkekierrettä ja kipua sen verran uskottavasti, että teos säilyy kiinnostavana.” – Sanni Purhonen, Tukilinja

“Kuisman taidokas proosa kuitenkin etenee välillä humoristisesti repeillen, välillä vellovasta virkkeestä innostuen, hahmoja pitää väistämättä koomisesti liioitelluilta pikemminkin kuin traagisesti korostetuilta.” – Teemu Manninen, Helsingin Sanomat