Värttinä

Tekijät: Värttinä, Kimmo Nevalainen

Ilmestymiskuukausi: 09 / 2008

Sivumäärä: 220

ISBN: 978-952-01-0139-8

Sidosasu: nidottu

Katso kaikki kirjat kategoriasta: Musiikki ja populaarikulttuuri

Värttinä, Kimmo Nevalainen

Värttinä

Värttinä juhlii 25. vuottaan kansainvälisen uransa huipulla. Kirja avaa taustat ja kertoo nykyhetkestä.

Kansainvälisesti menestynein ja arvostetuin suomalainen kansanmusiikkiyhtye Värttinä on ajankohtaisempi kuin koskaan 25-vuotisen historiansa aikana. Värttinän jäsenet ovat säveltäneet musiikkia Taru sormusten herrasta -musikaaliin, joka on saanut ensi-iltansa jo Torontossa ja Lontoossa.

Kuinka kaikki oikein tapahtui? Värttinä-kirja taustoittaa musikaalin syntyprosessin ja kertoo, millaista oli maailman kalleimman musikaalin teko suomalaissilmin katsottuna. Lisäksi kirja kuvaa yhtyeen taipaleen Rääkkylästä maailman esiintymislavoille kriisejäkään kaihtamatta ja käy laajasti läpi levyt ja merkityksen suomalaiselle musiikille. Yhtyeen jäsenet esitellään värikkäin henkilökuvin. Kirjassa on neliväri- ja mustavalkokuvitus. Toimittaja Kimmo Nevalainen on aiemmin julkaissut Värttinästä kirjan Korkeelta ja kovvoo (Like 2001).