Yöjuna — Kirja surrealismista

Julkaistu Kiasman näyttelyn avajaisten yhteydessä.

Näyttely on esillä kevääseen 2004 asti. Tämä teos kuljettaa lukijan surrealistisia reittejä halki Nykytaiteen museon Kiasman Yöjuna-näyttelyn. Kirja tarkastelee valaisevin artikkelein ja upein kuvin surrealismin perintöä nykytaiteessa. Kirjassa esitellyille taideteoksille yhteistä ovat vierauden ja outouden ilmentymät sekä katseen suuntautuminen ihmismielen ja olemisen tuntemattomille alueille, öiseen tietoisuuteen, yllättäviin tai salaisiin tapahtumiin unen ja valveen rajamailla. Julkaisussa esitellään sekä koti- että ulkomaista nykytaidetta yli 70 tekijältä. Surrealistinen taide ei määrity niinkään tyylin, muodon tai tekniikan perusteella kuin sisällöllisistä lähtökohdista, joissa painopisteenä on mielenliikkeiden tarkastelu. Tämä lähtökohta on nähtävissä myös nykytaiteessa. "Tunnustan avoimesti, että pidän vahvimpana sellaista kuvaa, joka on kaikkein suurimmassa määrin mielivaltainen, sellaista jonka kääntäminen käytännön kielelle vie pisimmän ajan, joko siksi, että se sisältää suunnattoman määrän näennäistä ristiriitaisuutta, tai siksi, että toinen termeistä jää merkillisellä tavalla piiloon, tai siksi, että se näyttäytyy sensaatiomaisena ja tuntuu sitten loppuvan heikosti (kun se sulkee äkkiä kompassikulmansa kyljet), tai siksi, että se saa itsestänsä hullunkurisen muodollisen perustelun, tai siksi, että se on aistiharhan kaltainen, tai siksi, että se antaa hyvin luonnollisella tavalla abstraktille konkreettisuudelle naamion tai päinvastoin, tai siksi, että se välillisesti kieltää jonkin alkeellisen fysikaalisen ominaisuuden, tai siksi, että se naurattaa." André Breton, Surrealistinen manifesti Surrealistiseen estetiikkaan liittyy hämmennyksen tuottaminen ja tuttujen kiinnekohtien häivyttäminen. Tämä on siirtynyt selvänä toimintatapana myös nykytaiteen teoksiin ja niiden kykyyn herättää kysymyksiä pikemminkin kuin tuottaa ykseyttä tai antaa vastauksia. Suomalainen surrealismin tutkija Timo Kaitaro painottaa myös objektiivista sattumaa surrealistien taiteen tekemisen metodina. "(Surrealismi) ei myöskään tähtää objektiivisen maailman tai todellisuuden hylkäämiseen tai kieltämiseen ja sisäiseen maailmaan kääntymiseen. Surrealistit eivät etsineet surreaalista niinkään ihmismielen sisäisestä unimaailmasta tai fantasioista, vaan uusin silmin nähdyistä ulkoisen todellisuuden esineistä tai arkielämän oudoista yhteensattumista." Yleisiä surrealistien käyttämiä tapoja kurkottaa toiseen todellisuuteen olivat psyykkinen automatismi - sekä kirjallisena että kuvallisena ilmaisukeinona - ja unien tulkinta, esimerkiksi unipäiväkirjojen muodossa. Bretonin lausumaa "after you, my beautiful language" voidaan soveltaa tarkasteltaessa esimerkiksi Pentti Otto Koskisen hauraita piirustuksia jatkumona automaattipiirustuksen perinteelle. Koskisen piirustukset alkoivat 1990-luvun alussa eräänlaisena lapsuuden uudelleen löytämisenä, lasten piirustusten jäljittelynä. Myöhemmät piirustukset näkyvät puhtaammin jälkinä aktista, jossa mieli yrittää tyhjentyä käsitteellistämään pyrkivästä ajattelusta. Marjatta Ojan Tilanneveistos (Uni) esittää tilannetta unen ja valveen rajalla. Teos ei pyri kohti unen paljastamaa tiedostamatonta, vaan esittäytyy projisoituna piinallisena välitilan monumenttina: kuvana unettomuudesta ja unen sylin tekemästä väistöliikkeestä. Väinö Kirstinä onkin todennut, että "surrealisti uneksii nukkumatta ja puhuu uniansa ääneen mielin määrin." Näyttelyn teokset innostavat katsojaa tekemään yllättäviä löytöjä samaan tapaan kuin taiteilijaa, joka on yhdistellyt oudot tai epäsuhtaiset asiat ja saanut ne toimimaan visuaalisena merkkinä tai metaforana. Teokset on kuitenkin toteutettu merkitysrakenteiltaan tuhlailevasti, joten Yöjunan tematisointi paljastaa vain osan "teosten tiedostamattomasta", ja rikastaa teosten vastaanottoa valitun teeman kautta. Surrealistisessa taiteessa, samoin kuin nykytaiteessa, taideteos ei ole lopputulos, vaan alku katsojan ihmettelyä herättävälle kokemukselle. Teos ei ole vain tallenne tai reproduktio taiteilijan yhteydestä omaan tiedostamattomaansa. Surrealisteille teos oli todistusaineistoa taiteilijan psyykkisestä tilasta, jota voitiin analysoida jälkeen päin. Teos nähtiin välineenä, jonka kautta katsoja saattoi myös kokea puhtaan ajattelun ylevän tason, joka oli vapaa havainnon järkeistävästä kontrollista.