Like Kustannuksen tarina
1987 | 1988 | 1991 | 1994 | 1995 | 1997 | 1999 | 2000 | 2001 | 2002 | 2006 | 2008 | 2015
1987 Liken synty
Liken perustava kokous oli Ravintola Vanhan kuppilassa Helsingissä 1987. Perustajajäseniin kuuluivat kahdeksan intoa puhkuvaa idealistia: Timo Ernamo, Rolf Bamberg, Kari Levo, Jari Takala, Hannu Paloviita, Mika Siltala, Ari Ollinen ja Pablo Tuiskula. Heitä yhdistivät eri tekijät: Vanhan kuppilassa notkuminen, kiinnostus elokuvaan, matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskelu Helsingin yliopistossa, halu perustaa kulttuurilehti, työskentely Limeksen painossa, mutta ennen kaikkea halu organisoida kanava oman sanottavan julkaisemiselle.
He perustivat osakeyhtiön nimeltä Lieke Kustannus Oy, jonka pääasialliseksi toimialaksi oli määritelty kustannustoiminta. Lieke oli lyhenne sanoista LImeksen ElokuvaKErho. Limes ry. taas on Helsingin yliopiston matemaattisten aineiden opiskelijoiden ainejärjestö, johon muun muassa kyseistä ainetta opiskeleva elokuvafriikki Hannu Paloviita tuolloin kuului. Firma joutui vaikeuksiin heti ensi metreillään. Pian rekisteröitymisen jälkeen tamperelaisen Liekkeen suvun lakimies otti yhteyttä ja ilmoitti, ettei tule hyväksymään nimen käyttöä. Lieke osoittautui suojatuksi sukunimeksi. Asia päätettiin ratkaista diplomatian keinoin. Nimestä Lieke tiputettiin e-kirjain pois.
Lähtökohtana Mika Siltalalla ja Hannu Paloviidalla oli kiinnostus elokuvaan. Ensimmäiset julkaisut olivatkin elokuvakäsikirjoituksia. Niitä oli mahdollisuus painaa Limeksen painossa ja saattaa myyntiin elokuvateatterien auloihin ja baareihin. Varhaisin jo etäisesti kirjaa muistuttava tuotos oli Peter Greenawayn Zoon käsikirjoitus.
Lieke ei tule koskaan kannattamaan, sen perustajajäsenetkin tietävät ja melkein myöntävätkin. Lieke on nykyisen kustantamoinnostuksen epätoivoisimpia ja romanttisimpia yrityksiä. Samalla tavalla kuin maalta karkotetut haaveilevat punaisesta mökistä mustaviinimarjapensaiden keskellä, työstään vieraannetut eivät lakkaa unelmoimasta omasta lehdestä tai, sen jälkeen kun Steve Jobs Applen keksi, omasta kustantamosta.
– Saska Saarikoski, Ylioppilaslehti, 1987
1988 Kaunokirjalliset ensiaskeleet
Like oli vuoden 1988 lopulla päättänyt aloittaa kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantamisen. Päävastuu lankesi Timo Ernamolle. ”Täytyy myöntää, että olin tuolloin asiasta pihalla kuin lintulauta. Mietin mitä helvettiä mä tällaisen homman kanssa teen. Pyysin sitten Santtu Luotoa kirjoittamaan, koska tiesin hänen osaavan asian”, Ernamo kertoo. Luodon esikoisteos totteli nimeä Oppipoika.
1980-luvun lopussa Hannu Paloviita oli havainnut Helsingin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa pidettävän pohjoismaista kirjallisuutta käsittelevän seminaarin, josta avautuivat ensimmäiset kontaktit ja kiinnostus aiheeseen.
Vuonna 1989 Tapio Koivukari lähti Islantiin rakennuksille töihin. Hänelle oli annettu tehtäväksi hankkia käsiinsä Islannin parasta kirjallisuutta. Seuraavat loogiset askeleet olivat luonnollisesti Ruotsi ja Norja. Ruotsalainen kaunokirjallisuus sai taas tulta alleen Henrik Laineen keksittyä Rikos kannattaa -dekkarisarjan. Sen kärkinimiä ovat olleet ruotsalaiset Åke Edwadson ja Inger Frimansson sekä norjalainen Karin Fossum.
Vuonna 1998 Erlend Loen Supernaiivi korjasi potin. Se oli ensimmäinen Like-kirja, joka ylsi viisinumeroisiin myyntilukuihin.
1991 Like saa omat tilat
Aluksi Like oli vain postilokero Snellmanninkadulla ja faksi Kirkkokatu 6:ssa Limeksen painon tiloissa. Mutta firma kasvoi ja oli etsittävä toimitilat. Paikka löytyi vuonna 1991 Vironkatu 9:stä . Henkilökunnan saatua astmaattisia oireita ilmanlaatu tutkittiin. Paikka sai luokituksen ”juuri ja juuri varastokäyttöön”, joten uusia toimitiloja ryhdyttiin etsimään.
Uudeksi kodiksi tuli Kulmakatu 6 vuonna 1994. Pian perustettiin myös kirjakauppa osoitteeseen Kulmakatu 3, mutta rauhallisen miljöön kääntöpuolena oli vähäinen myynti, joten kaupanpito lopetettiin. Kulmakatu 6:n piharakennus myytiin, ja se päätettiin uudistaa asunnoksi, joten taas oli lähdön paikka. Uusi koti löytyi aivan likeltä, Meritullinkatu 21:sta, vuonna 1997.
Meritullinkatu oli kuumien vuosien tyyssija. Se on saanut todistaa Like Uutisten nousun ja tuhon, valtavan kirjanimikkeiden, liikevaihdon ja henkilökunnan määrän kasvun, kilpailevan yrityksen perustamisen toimitusjohtajan lomamatkalla – ja kaiken sen innon, riemun ja älämölön, jolla kirjoja siellä luotiin.
Like muutti nykyisiin tiloihinsa Liisankatu 16:een loppuvuodesta 2005.
Eilen Like juhli omiin tiloihin muuttamista. Tähän asti se on loisinut toisten nurkissa. Omat tilat löytyivät Vironkatu 9:stä pihanperältä. ”Nyt voimme sitten aloittaa velkaantumisen”, toteavat likeläiset iloisesti. Liken olemassaolo perustuu kevyeen tekniikkaan ja kustantamisen harrastuksenomaisuuteen. Liken puolesta tusinasta vastuuhenkilöstä vain toimitusjohtaja saa pääasiallisen leipänsä kustantamosta. Tämä ei silti merkitse kustantamisen amatöörimäisyyttä. – Matti Rinne, Ilta Sanomat 7.6.1991
1994 Like Uutiset perustetaan
Liken ikioman vuonna 1994 perustetun lehden, Like Uutisten, valmistamiseen liittyy monenkirjavia ja rakkaita muistoja. Vaikka kyseisen aviisin pykäämiseen pyrittiin varaamaan aina yksi viikko kuukaudesta, ajauduttiin joka ikinen kerta tilanteeseen, jossa suurin osa lehden taitosta, mainoksista, valokuvista ja jutuista oli raskaasti kesken vielä päivää ennen deadlineä.
Niin sanotun viimeisen yön tapahtumat kulkivat aina samaa rataa: Likellä oli ”tili” Naken herkku -nimisessä kulmakaupassa Liisankadulla. Viiden aikoihin iltapäivällä Like Uutisten toimitus marssi jonomuodostelmassa kyseiseen sekatavaraliikkeeseen. Ostoslista sisälsi pari koria keskiolutta, muutaman kartsan punaista Mallua, jokusen paketin kalapuikkoja, makaronilaatikkoa, ranskanperunoita, soijanakkeja ja muuta tarpeellista. Toimitussihteeri Markus Ånäs kipaisi vielä hakemaan Maurinkadun Alkosta pienen pullon Jamesonia tai Jim Beamia taiteelliselle johtajallemme Tommi Hänniselle ja muutaman pullon laadukasta punaviiniä.
Kymmenen aikoihin illalla porukka oli jo hyvässä työvireessä. Tuolloin päätoimittaja Henrik Laine kyllästyi netissä surffaamiseen ja siirtyi ravintola Zinnkellerin puolelle – jossa Likellä muuten myöskin oli ”tili” – nautiskelemaan teräviä ja luovutti vetovastuun toimituspäällikkö Jaakko Pietiläiselle.
Pikku hiljaa valokuvaaja Nauskakin sai päätökseen viimeiset kuvauksensa, filmejä kehitettiin asematunnelissa auki olevassa Tunnin Kuvassa ja kuvattavina olleet rockbändit, kulttuuriperseet ja vähäpukeiset mannekiinit harhailivat sopuisasti Like Uutisten työntekijöiden seassa pitkin Meritullinkadun kellaritiloja. Puolen yön aikaan oltiin jo voiton puolella.
Kahdelta yöllä taiteilija Hänninen alkoi väsähtää parkkipaikan kokoisen ohjausyksikkönsä ääressä ja nuukahteli näppäimistönsä päälle. Tuolloin hänelle annettiin vapaus ottaa keittiötilojen sohvalla pienet nokkaunet. Viimeiset artikkelit taitettiin viideltä aamulla. Loppurutistuksen koittaessa kaivettiin Eläkeläisten Humppaa tai kuole -levy arkistosta ja laitettiin se soimaan niin lujaa kuin Liken stereoista irtosi. Eläkeläiset toimi samalla aamuherätyksenä Meritullinkatu 21:n muille asukkaille.
Yhdeksältä aamulla muiden tunnollisten Like-työläisten aloittaessa työpäiväänsä Like Uutiset oli paketissa ja taittotiedoston matka kohti Jyväskylässä sijaitsevaa painolaitosta saattoi alkaa. Muutaman päivän päästä toimitus kokoontui työntämään rekka-autolla saapuvia kuormalavoja ahdasta ramppia pitkin Liken sisäpihalle, josta Like Uutisten autonkuljettajat Timo Ford 1.1:n johdolla purkivat lehtinippuja legendaarisiin jakeluautoihinsa.
Like Uutiset edustaa uudenlaista kirjallisuusjulkaisua muutenkin kuin tähdellisten kirjapalojensa osalta. Se toki esittelee kustantajansa uutuuskirjoja ja kehottaa ostamaan niitä, mutta olennaisen kertoo lehden alaotsikko: Viekas kulttuurilehti. Viekkaus tarkoittaa sitä, että lehti ei tyrkytä kirjoja lyhyin, siloisin mainoslausein, vaan kirjallisuuden pariin johdatellaan pitkien, särmikkäiden artikkelien avulla. Voisi jopa sanoa, että Like Uutiset pyrkii herättämään ensin lukijoiden uteliaisuuden ajattelua kohtaan, sen jälkeen kulttuuria kohtaan, sen jälkeen kirjallisuutta kohtaan ja sitten vasta nimenomaan Liken kirjoja kohtaan. Kiintoisa kulttuurijulkaisu siis, ei mikään mainoslehtinen. – Jarmo Papinniemi, Demari 23.11.1995
1995 Like löytää Kääntöpiirin
Liken ja naiskirjallisuuteen erikoistuneen Kääntöpiiri- kustantamon tiet yhtyivät ensimmäisen kerran 1995. Kääntöpiirin perustivat Pirkko Tanttu, Elina Sana, Anita von Wright-Grönberg, Helena Mäkinen ja Leena Reiman 1980-luvun puolivälissä. Sen profiiliin kuului kehitysmaiden naisten äänen esiintuominen suomalaisille lukijoille. Kääntöpiiri julkaisi myös samannimistä lehteä, jonka kustantajaksi vaihtui Like vuonna 1995. Samalla lehden nimi muuttui Magiaksi.
Vuonna 1999 Like osti koko Kääntöpiirin. Taloon tulivat Kääntöpiirin 40 julkaistun nimikkeen oikeudet ja kirjavarasto. Tunnetuin alkuaikojen Kääntöpiiri-klassikko on sittemmin Liken uudelleen julkaisema egyptiläisen Nawal El Saadawin Nainen nollapisteessä. Uutta ja uljasta Kääntöpiiri-sarjaa lähtivät vetämään Hannu Paloviidan lisäksi kustannustoimittajat Kaisa Uusipaikka ja Päivi Paappanen.
Vuoteen 2001 mennessä Liken Kääntöpiiri pääsi korjaamaan ensimmäiset kypsät hedelmänsä. Profiili laajentui kolmansien maiden naisnäkökulmasta globaaliin naisnäkökulmaan ja räväkkään yhteiskuntakritiikkiin.
1997 Pystykorva alkaa räksyttää
Pystykorva on Liken ja Suomen Rauhanpuolustajien vuonna 1997 perustettu yhteiskunnallisen kirjallisuuden tavaramerkki. Yhteistyötä Liken ja Rauhanpuolustajien välillä oli viritelty jo 1996. Tuolloin ilmestyi Ken Saro-Wiwan Vankilapäiväkirja, jota voidaankin pitää esi-Pystykorvana. Kirja oli osa Rauhanpuolustajien Nigeria-kampanjaa ja siihen liittyvää Shell-boikottia. Tuolloin ajatuksena oli ettei nigerialaisen ihmisoikeusaktiivin Ken Saro-Wiwan hirttäminen saa jäädä vain ohikiitäväksi otsikoksi uutisvirrassa.
Maailma yhtiöiden vallassa oli ensimmäinen virallinen Pystykorva-kirja, ja seuraavana vuonna Pystykorvia ilmestyi jo pieni pentueellinen. Kirjojen teemat käsittelivät muun muassa Saksan ulkopolitiikkaa, Mai-sopimuksen kritiikkiä ja Chiapasin intiaanikapinallisten puhemiehen Subcomandante Marcosin ajatuksia maailmanmenosta.
Tätä nykyä Pystykorvia ilmestyy lähes parinkymmenen kirjan vuosivauhtia. Jokaisen opuksen synnyn takana on oma tarinansa – enemmän tai vähemmän tietoinen pengonta kirjakaupoissa ja netissä, sähköpostiviesti kirjasarjan ystävältä, kansalaisjärjestöyhteistyö, juttutuokio baarin kulmapöydässä tai muu outo yhteensattuma.
Pystykorvakirjoissa ei kaihdeta kannanottoja, mutta ei kuitenkaan julisteta yhtä totuutta. Tavoitteena oli alun alkaen julkaista kirjoja, joita muut eivät julkaise – kirjoja, jotka kyseenalaistavat yksiulotteista kuvaa maailmanmenosta. Pystykorva on myös perinteinen suomalainen koirarotu, jonka parhaat ominaisuudet ovat valppaus, uskollisuus ja rohkeus, unohtamatta tarvittaessa räksytystäkään. Samat ominaisuudet kuvaavat myös kirjasarjan julkaisupolitiikkaa. Vanhemmat armeijan käyneet miehet tuntevat Pystykorvan myös lempinimenä suomalaisesta muunnoksesta venäläisestä kolmoslinjan kivääristä vuosimallia 1927. Viimeiset Pystykorvat poistettiin käytöstä vasta viime vuosisadan lopulla. Mikä olisikaan parempi vertauskuvallinen nimi rauhanliikkeen uudelle aseelle kuin Pystykorva. Aseet on taottava painokoneiksi. Kirjallisuus on ase rauhan, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta sotaa, sortoa ja vääryyttä vastaan.
1999 Like-kauppa avataan Vuorikadulla
Jo niinkin varhaisessa vaiheessa kuin 1994 Kruununhakaan avattiin ensimmäinen Liken kirjakauppa. Se totteli nimeä Elävien kirjoissa. Kaupan tarkoituksena oli tuoda esiin pienkustantajien tuotantoa. Mukana yhteistyössä olivat Taifuuni, Kääntöpiiri, Loki, Vastapaino, Jalava, Gaudeamus ja Pikku-idis. Liikkeen syrjäisestä sijainnista johtuen myynti jäi vaatimattomaksi ja kauppa ajettiin vähin äänin alas, mutta idea jäi elämään.
Hannu Paloviidan syntymäpäivänä 11.11.1999 Like avasi uuden oman kaupan Helsingin sydämeen osoitteeseen Vuorikatu 5. Tarjolla oli alusta asti myös muiden kustantajien profiiliin sopivia teoksia. Kirjakauppiaana oli itsestään käsitteen tehnyt Suomen ainoa julkkiskirjakauppias Otto 1000.
Monelle tavalliselle kuolevaiselle tulee Likestä ensimmäiseksi mieleen juuri Otto 1000, tuo tatuoitu pikkumies, joka valehteli sujuvasti lukeneensa koko Liken tuotannon. Otto1000 hallitsi myös myynnin salat: ensin asiakkaalle tarjotaan päiväkahvit, tämän jälkeen asiakkaan ollessa naispuolinen myös päiväkahviseuraa. Kaiken oheistoiminnan ja Oton loputtoman puhetulvan lisäksi tapahtuu usein se kaikkein kaunein asia, positiivinen ostopäätös.
Vuorikatu 5 oli pitkään Liken ainoa kirjakauppa. Vuonna 2003 se sai rinnalleen Kiasman kirjakaupan, jonka Like osti Editalta. Seuraava hankinta oli vuonna 2005 ostettu Ateneumin taidemuseon kirjakauppa. Nykyään kauppoja hallinnoi Hannu Paloviidan toimitusjohtama Rosebud Books Oy. Vuorikadun Like-kauppa muutti vuoden 2006 lopussa osoitteeseen Iso Roobertinkatu 20.
2000 Ensimmäinen Likefest
Vuonna 2000 Like Uutiset oli paisunut yhdeksi maan suurimmista kaupunkikulttuurilehdistä. Toimituksessa syntyi ajatus järjestää Like Uutisten promootiona rock-henkinen tapahtuma Helsinkiin. Sopivien yhteyksien kautta paikaksi järjestyi VR-makasiinit.
Ensimmäiset LikeFestit järjestettiin 25.8.2000. Esiintyjiksi haalittiin kirjapalkkiolla mm. tuon ajan tanssisuuruus Arto Muna ja Millenium sekä Eläkeläiset. Taiteellisesti vain osin onnistunut festivaali jätti jälkensä suomalaisen kevyen musiikin historiaan. Eläkeläisille oli buukattu samalle päivälle keikka myös Hollannin Groningeniin. Hollannin keikka sujui mallikelpoisesti mutta LikeFesteille valjastetun kakkosketjun showsta tuli pannukakku. Eläkeläiset ryyppäsivät takahuoneessa. Kun he menivät lavalle julistamaan keikan alkua, rumpuja tai muutakaan ei ollut valmiina. Lavalla ei ollut yhtään mitään. Bändi päätti mennä takaisin juopottelemaan. Kun Eläkeläiset vihdoin saatiin esiintymään, Kristian sammui lavalle ja jäi sinne makaamaan muiden poistuttua paikalta.
Festivaali keräsi kuitenkin loppuunmyydyn yleisön joten tästä innostuneena Likessä päätettiin jatkaa perinnettä.
Liken kirjasyksyn avajaiset oli perinteisesti pidetty Kruununhaan edustalla Ravintola Tervasaaren aitassa ja sen ympäristössä. Tervasaari antoi mainiot puitteet pienimuotoiseen kirjallisuushengailuun, neppiskisoille ja kuulantyöntöön. Syksyllä 2001 Likeläiset jättivät Tervasaaren aitan portaille höyryävät alushousunsa ja suuntasivat katseensa Makasiineille myös syysjuhlien tiimoilta. LikeFest 2001:n ohjelmassa oli bändien lisäksi kuulantyöntöä ja tikkakisoja. Tilaisuuden ohessa esiteltiin Liken syksyn kirjailijoita ja uutuuskirjoja median lisäksi myös suurelle yleisölle. Vuonna 2002 Makasiinit olivat jo menossa jyrän alle joten Hannu Paloviita päätti järjestää Liken kirjasyksyn avajaiset Ravintola Kirjan juhlasaliin. Kirjan edusta soveltui hyvin kuulantyöntöön mutta rock-festivaalien järjestäminen tuossa yhteydessä tuntui mahdottomalta ajatukselta. Siispä LikeFest suuntasi katseensa vastarannalle. Merihaan edustalla kellui Ravintolalaiva Wäiski. LikeFest 2002 OmBoard oli nykymuotoisten LikeFestien pilottihanke, joka antoi runsaasti kokemusta vielä tuolloin keikkojen järjestäjinä kokemattomille Kankaalle ja Tukiaiselle. Kyseisillä festivaaleilla heille mm. selvisi että konsertteihin olisi hyvä varata jonkunlaiset backlinet tai edes riittävä määrä mikrofoneja ja esimerkiksi miksaaja. Kapteeni Wallu Valpion kanssa aamupäivän ensimmäisiä siidereitä loppukesän kuulaassa auringonvalossa aution laivan takakannella siemaillessa pojat miettivät, että pitiköhän jonkun hoitaa myös tiedotuspuoli. Illalla laivan salongit pullistelivat hikistä juhlakansaa ja jotkut taisivat roikkua partailtakin. Muusikotkin olivat mukana talkoohengessä punk-asenteella. Illan pimetessä takakannelta saatiin seurata villiintyneen yleisön henkeäsalpaavia hyppyjä mereen Hakaniemen sillalta.
Onnistunut Festivaalitoiminta päätettiin mobilisoida myös maakuntiin. Seuraavan vuoden aikana Tampereen Telakalla järjestettiin kahdet LikeFest WarmUp -bileet. Keväällä 2003 Arto Leivo oli epähuomiossa mennyt varaamaan koko Nosturin Liken käyttöön yhdeksi illaksi. Pika-aikataululla paikalle järjestettiin soittamaan mm. Olavi Uusivirta, LAB ja Notkea Rotta. Kirjasyksyn avajaiset kuulakisoineen pidettiin Kirjalla elokuun viimeisenä perjantaina kahdellesadalle kutsuvieraalle. LikeFest 03 Wäiskillä järjestettiin samana iltana esiintyjinään mm. Martti Servo, Kauko Röyhkä, Pelle Miljoona, Turun Romantiikka ja Lehtivihreät. Laiva oli loppuunmyyty. Keikkajärjestäjät saivat eteensä jälleen uusia haasteita mm. bändien majoitusten osalta. Onneksi Meritullinkadun kellarissa oli runsaasti pahvilaatikoita joista saatiin rakennettua eristävä kerros kylmälle betonilattialle ja taattua soittajille riittävät yöunet. Jotkut yhtyeet kyselivät keikkapalkkioita kirjojen sijasta luonnontuotteina tai jopa rahana.
Seuraavat pari vuotta rullasivatkin LikeFestien osalta omalla painollaan ja sujuivat varsin rutiininomaisesti. Wäiski kellui uppoamattomana paikallaan ja lukemattomat kirjamessubileet ja musiikkikirjajulkkarit rytmittivät vuoden kiertoa. Röyhkä jatkoi luottopakkina huudattaen yleisöllä ”Kukko on kusta” ja Kari Peitsamo ryöpytti tulemaan Knucklebone Oscarin ja kumppaneiden heittäessä löylyä kiukaalle. Radio Helsingin kanssa diilattiin radiomainoskampanja joten lippuja myytiin mukavasti ennakkoon Like Kirjakaupasta. 2006 esiintyjinä olivat ainakin 22 Pistepirkko, Valkyrians ja Soul Tattoo. Illan yllätynimeksi oli pyydetty suomen punk-bändien kuohukermasta kasattu Börje & The Punk Stars johtajanaan Hybrid Childrenin Börje eli Jasse ”Kojootti” Salonen.
Festivaalien järjestäminen pelkästään kotimaassa alkoi tuntua puuduttavalta. Arto Leivo, Jukka Kangas ja Tommi Tukiainen huomasivat New Yorkissa järjestettävän indie-kirjakustantajien Small Press Book Fair -tapahtuman ja saivat ylipuhuttua Hannu Paloviidalta luvan matkalle lähtöön. Pojat päättivät rakentaa New Yorkin messujen yhteyteen myös toisenlaista kirjallista toimintaa. Like osallistui ainoana eurooppalaisena kustantajana kaksipäiväisille messuille ja viimeisenä iltana Gershwin-hotellin loungessa järjestettiin Suomi-teemainen kirjallisuusklubi jonne osallistuivat mm. New Yorkilanen Like-kirjailija Hal Sirowitch sekä runoilija-muusikko Yrjänä Sauros Suomesta.
Vuonna 2007 tapahtuma laajennettiin koskemaan myös Islannin Reykjavikia jossa SuomiFest -karavaani pysähtyi matkallaan New Yorkiin muutamaksi päiväksi. LikeFestien järjestäjien toiminta on ulkopuolisten ja ulkomaalaisten silmissä alkanut näyttämään niinkin ammattimaiselta, että heiltä on pyydetty konsultaatioapua mm. Baltian suurimman, virolaisen Rabarock-festivaalin käynnistämiseen.
Liken täyttäessä 20 vuotta vuonna 2007 päädyttiin juhlien järjestämiseen Tavastia-klubilla. Tällöin suuri osa käytännön säädöistä jäi klubin työntekijöiden osaaviin käsiin, ja likeläiset pystyivät keskittymään edustamiseen sekä juhlimiseen. Japanilaisen Kabuki-ravintolan omistaja Aki kokkasi kutsuvieraille maittavat sushit ja sashimit. Yleisöä tanssitti Tuomari Nurmio, Martti Servo, The Skreppers, Turku Romantic Movement, Black Magig Six sekä Kakkahätä 77 jonka huuruiseen esiintymiseen ilta kulminoitui. Bändi itse ei muista esiintyneensä Tavastialla. Juhla-LikeFestistä on muutenkin olemassa vähänlaisesti muistijälkiä tai dokumentteja. Joku pinnistelee nähneensä tuolloinkin jollekin työntekijälle kuuluneet höyryävät alushousut saniteettitilojen lattialla. Ympyrä sulkeutui. Marian sairaalasta löytyy myös tuolta illalta merkintä tulevasta Like-kirjailija Herra Ylpöstä ja ranteista pulppuavista veristigmoista.
Viime vuosina Liken tapahtumajärjestäjillä on vakiintunut tapa hoitaa Helsingin kirjamessuille ja Turun Kirjamessuille rock-henkiset jatkoklubit yhteistyössä turkulaisen Sammakko-kirjakustantamon kanssa. Näistä tilaisuuksista on kehkeytynyt lämminhenkisiä musiikkipainotteisia kirjaklubeja joissa alan ihmisilläkin on tapana hieman höllentää kravattiaan. Kirjasyksyn 2008 julkaisutilaisuus päätettiin pähkäilyn jälkeen pitää yksityistilaisuutena Suvilahden tyhjentyneellä kaasuvoimala-alueella Sörnäisissä. LikeFestiä ei viitsitty erityisemmin markkinoida yleisötilaisuutena, koska paikalla ei ollut virallista anniskeluravintolaa. Esimerkiksi oluen lailliseen myyntiin olisi pitänyt hankkia hankalat erikoisluvat. LikeFest päätti jakaa vierailleen muutaman tuhat Kukko-tölkkiä ilmaiseksi ja Kiasma kitchen järjesti muonituksen. Bändeiksi buukattiin mm. Nazi Deathcamp, Atomic Blast sekä ASA ja Jätkäjätkät. Kuulaa työnnettiin vanhaan malliin hylätyn kaasukellon kupeessa. Viidakkorumpu oli paukahdellut ja Suvilahden juhlatilat pullistelivat vieraista pihalle viritettyjä lisätelttoja myöten vaikka festivaalialueelle olikin hieman haasteellista löytää. Tunnelma oli katossa ja taivas kattona. Kukko toimi niinkin hyvin, että vessakapasiteettia jouduttiin lisäämään tilaamalla tapahtumapaikalle ripeästi lisää bajamajoja.
Vuonna 2009 musiikkitapahtumia järjestettiin yhä messujen ja musiikkikirjaprojektien ympärille. Kevään pressissä nähtiin muun muassa alaston Jouni Hynynen soutelemassa lasikuitujollalla Pitkän sillan edustalla. LikeFestin tiimoilta päätettiin palata rikospaikalle Wäiski-laivalle. Alkuillan kutsuvierastilaisuutta jatkettiin yleisötilaisuudella. Liken tähtikirjailijoiden lisäksi esiintymässä olivat Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo, ”Tehis-Oton” punkbändi God Given Ass, nouseva indie-nimi Vanity Beach, tämän hetken mielenkiintoisin surf-bändi The Atomic Blast, Suomen Ark – Monday Box, progressiivisen indierockin lähettiläs Hail Chant sekä The Controllers (ex AIDS86). Liken luottodeejii Olenko hoiti levymusiikin. Vuoden 2009 LikeFest jää myös historiaan siinä, että tuolloin kuopattiin lopullisesti termi ”lämmin Kukko”. Laitilan panimo oli vihdoinkin satsannut huolellisesti kylmälaitteisiin ja tyytyväinen yleisö sai patsastella jäiset Kukko-tölkit hyppysissään. LikeFest09:ssä lanseerattiin onnistuneesti myös huiman suosion saanut Laitilan Brändi -uutuusjuoma. Tietenkin kylmänä.
Vuonna 2010 LikeFest täyttää 10 vuotta. LikeFestien viehätys on pitkälti järjestelyjen kotikutoisuudessa ja amatoorimäisyydessä. Yleisöltä ja bändeiltä tullut palaute on ollut aina raikkaan positiivista. Like Kustantamolle tapahtumat ovat tuottaneet henkistä pääomaa. Vuosien aikana kassalippaat ovat kadonneet lipunmyyjien mukana, lavamanagerit ovat joutuneet popsimaan rauhoittavia ja organisaattorien kännykät ovat pudonneet meren pohjaan aina strategisilla hetkillä. Paljon on festivaaleilla tapahtunut myös sellaista, jota ei voida elossa olevien sukupolvien aikana ääneen lausua. Liken henkilökunnan, LikeFestin esiintyjien ja paikalla olleen yleisön kasvoille tapahtuman mainitseminen kuitenkin aiheuttaa aina iloisen virneen ja kirvoittaa mehukkaisiin muisteloihin.
2001 Vittulajänkän ylivoima
Liken ensimmäisen 20 vuoden ylivoimaisesti myydyin kirja on ollut vuonna 2001 ilmestynyt Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Kirja on myynyt kovakantisena yli 40 000 kappaletta, ja pehmeäkantisena pokkarina painoksia on otettu jo pitkälti yli kymmenen. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä tupsahti Timo Ernamon käsiin kuin Manulle illallinen. Timo Ernamo kertoo: ”Olen jälkikäteen kuullut näitä meriselityksiä, miten eri henkilöt eri kustantamoissa ovat lukeneet sitä, mutta kukaan vain ei ilmeisesti ollut tajunnut siitä hevonvittua. Ruotsalaisen Norstedt-kustantamon Agneta Markås sanoi, että mulla on jotain ihan spesiaalia juuri sinulle. Hän antoi käteeni rupuisen näköisen kirjan, jossa oli päänsärynkeltainen kansi ja tökeröitä piirustuksia kiukaista ja Suomen lipuista. Kansi oli siis ihan hirveä. Agneta kertoi minulle ensimmäisen luvun tarinan. Siis sen, jossa kaveri tulee heittämään vuorille tuhkia, mutta suutelee kylttiä ja jäätyy siihen suustaan kiinni. Siitähän tarina alkaa. Ajattelin, että onpahan saatanan nerokas aloitus. Ei tuo voi olla paha kirja ollenkaan. Sitten tutkailin kirjaa tarkemmin ja innostuin. Voit kuvitella, että kun toin sen hirveän keltakantisen kirjan Suomeen ja keuhkosin siitä, kaverit suosittelivat vaihtamaan lääkitystä. Koska kirja oli niin arveluttava, minua suitsittiin neuvottelemaan edullinen sopimus. Sehän sopi, varsinkin kun rahat maksettiin vasta jälkeenpäin. Ennakko oli nykyrahassa pikkaisen yli tuhat euroa, millä ei yleensä saa juuri mitään. Kirja oli tuolloin Ruotsissakin uusi, eikä se ollut sielläkään vielä ehtinyt kerätä mainetta. Ruotsissa Vittulajänkästä otettiin aluksi kaksi 4 000 kappaleen painosta. Vasta August-ehdokkuuden myötä painosmäärä nostettiin 20 000 kappaleeseen. Tätäkin epäiltiin typeräksi teoksi Norstedtin sisällä. Kaiken kaikkiaan kirjaa on kuitenkin myyty Ruotsissa yli miljoona kappaletta.”
Like oli ensimmäinen kustantamo maailmassa, joka osti Vittulajänkän käännösoikeudet.
2002 Törkytehtaasta musiikkikirjojen klassikko
Likellä on vankka maine rockhenkisenä kustantamona. Varsinainen pelinavaus rockkirjojen saralla oli 1996 ilmestynyt Christopher Sandfordin kirjoittama Kurt Cobainin elämäkerta. Pioneerivaiheessa oma merkityksensä oli myös Heikki Keskisen ideoimilla jazzkirjoilla.
Nykyään musiikki- ja populaarikulttuurikirjoista vastaa Likeen vuosituhannen alussa saapunut taistelupari Jukka Kangas & Kristiina Sarasti, joka metsästää ja ideoi kirjoja yhdessä. Sarastin musiikkikirjaura alkoi, Mötley Crue -kulttikirjasta The Dirt – Törkytehdas, josta tuli sekoilukirjojen klassikko. Törkytehdas määritti rockkirjallisuuden standardit uudelleen – eikä ainoastaan kuvailemalla ulkomusiikillista toimintaa ennennäkemättömän laveasti. Neil Strauss on pakannut teoksen kasaan niin nerokkaasti, että viehättyäkseen kirjasta ei tarvitse pitää Mötley Crüen musiikkia edes siedettävänä.
Jukka Kankaan musakirjataival taas alkoi Lemmy Kilmisterin omaelämäkerran metsästämisen merkeissä. Liken rockkirjoista näkyvimmin esiin ovat nousseet raskaan rockin isojen nimien biografiat, mutta julkaisuohjelmassa on rankempaakin kamaa,kuten deathmetallin historia Choosing Death.
Liken musiikkikirjojen paletti on nykyään lavea: kansien välistä löytyy metallin ja raskaan rockin lisäksi muun muassa punkkia, poppia, klassista ja elektronista musiikkia, jazzia, bluesia, goottirockia ja hiphoppia.
2006 Like ja Otava kohtaavat
Vuoden 2005 syksyllä likeläiset olivat juuri toipuneet muutosta uusiin tiloihin Liisankadulle, kun heille kerrottiin vielä suuremmasta edessä olevasta muutoksesta. Likeä alusta saakka luotsannut Hannu Paloviita oli myynyt Liken kirjankustantamisen liiketoiminnan Otavalle, ja seuraavan vuoden alusta saakka Likellä olisi sekä uusi toimitusjohtaja että uusi omistaja.
Like oli pienkustantajana tullut tiensä päähän, kun julkaisuohjelma kasvanut vuosi vuodelta. Työtä vuorotta paiskonut Paloviita totesi muutoksen välttämättömyyden ja löysi Otavasta samanhenkisen kumppanin, jonka vastuulle hän saattoi jättää senastisen elämäntehtävänsä.
Liken ja Otavan kumppanuuden ideana oli säilyttää Liken itsenäisyys kustannusohjelman luomisessa, sen toteuttamisessa sekä myynnissä, markkinoinnissa ja tiedotuksessa. Yhteistyön vahvuus nähtiin siinä, että Like ja Otava olivat niin erilaisia, että ne kustantajina täydensivät toisiaan. Itsenäisyys on toteutunut myös käytännössä: Otavan ja Liken ihmiset tekevät sujuvaa ja mukavaa yhteistyötä silloin kun se on järkevää, mutta toimivat muuten omissa tiloissaan ja omin periaattein.
Liken toimitusjohtajana vuoden 2006 alussa aloitti Päivi Isosaari, jonka kampaus tuo etäisesti mieleen Hannu Paloviidan hiuspehkon 90-luvulla.
2008 Into-pamfletit aloittavat
Into Kustannus julkaisee Liken kanssa yhteistyössä yhteiskunnallista tietokirjallisuutta. Jaana Airaksisen, Mika Rönkön ja Milla Karppisen luotsaama Into syntyi Voima-lehden liepeille. Into-pamfletit ovat puheenvuoroja ja kiistakirjoituksia, joiden kirjoittajista useimmat ovat alansa asiantuntijoita. Pamfletit eivät ole nopeasti tehtyjä ohuita kirjasia, vaan pitkän pohdinnan tuloksia. Pamfletit mahdollistavat tarpeen sanoa asioita tiiviissä muodossa.
Ensimmäinen Into-pamfletti oli Hanna Kuuselan ja Mika Rönkön vuonna 2008 toimittama Puolueiden kriisi, joka herätti laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja oli myös kaupallinen menestys. Toinen suuri menestyksemme on Anna Kontulan Tästä äiti varoitti, joka on uudenlainen näkökulma tämän ajan feminismiin.
Käsite pamfletista on laajentunut Innon kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana. Jaana Airaksinen nostaa esiin muutamia esimerkkejä. ”Puheenvuoromaisista opaskirjoista onnistuneimpia ovat olleet Ralf Büchin Opas suoraan demokratiaan ja Meri Lähteenoksan Viisas arki. Olemme julkaisseet myös essee- ja käännöskirjoja.”
Innon tulevaisuuteen Airaksinen suhtautuu innostuneesti. ”Elämme yhteiskunnallisen murroksen aikaa, joka houkuttelee pamflettien julkaisemiseen. Ihmiset haluavat osallistua keskusteluun siitä, minne ollaan menossa. Jatkossa julkaisemme muun muassa Venäjän armeijasta sisältä päin kertovan karmean kuvauksen, joka ei jätä varmasti ketään kylmäksi. Muita teemojamme ovat hyvinvoinnin tulevaisuus vuonna 2030 ja siirtotyövoimaan liittyvät ongelmat.” Ei pidä myöskään unohtaa Innon sähköistymistä. Into Kustannus on julkaissut parhaita pamflettejaan myös e-kirjoina.