Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle
Mitä arktisella Valkosaarella tapahtui kesäkuussa 1897? Miksi Pohjoisnavalle kuumailmapallolla yrittäneet miehet kuolivat yksi toisensa jälkeen?
Kolme ruotsalaismiestä, Andrée-retkikunta, lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta vasta vuonna 1930.
Valkosaaren mysteeri on kiehtonut niin tutkijoita kuin tavallista kansaakin vuosikymmenien ajan. Yksi intohimoisimmista tapauksen tutkijoista on Bea Uusma, jota Andreé-retkikunnan arvoitus on piinannut yli 30 vuotta. Hän opiskeli lääkäriksi voidakseen ratkaista arvoituksen ja myi asuntonsa rahoittaakseen huippuammattilaisista koostuvan oman retkikunnan. Sitten hän lähti Valkosaarelle.
Upeasti kuvitettu ja trillerimäisellä intensiteetillä etenevä Valkosaari on itsenäistä jatkoa jättimäiseksi tapaukseksi nousseelle tietokirjalle Naparetki – Minun rakkaustarinani.
Bea Uusma (s. 1966) on ruotsalainen lääkäri, kuvittaja ja kirjailija. Hän sai Naparetkestä tietokirjallisuuden August-palkinnon vuonna 2013, Valkosaaresta hänet palkittiin 2025.
Valkosaari on arvostelu- ja käsittelyvapaa 17.9.2026. Teoksen on suomentanut Antti Immonen.
Bea Uusma vierailee Suomessa Helsingin Kirjamessujen yhteydessä 25.10.2026. Hän antaa mielellään haastatteluja medialle.
Haastattelupyynnöt, muut tiedustelut ja pdf:t medialle: emma.koivula@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Ota yhteyttä