Taisteluni Dagens Nyheterissä 25.11.

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan viimeinen osa on ilmestynyt norjaksi. Kirja arvioitiin tuoreeltaan ruotsalaisessa Dagens Nyheter -sanomalehdessä 25.11.

Tuon suurenmoisen romaanisarjan päätöksestä on kohistu laajalti. Se loppuu lauseeseen, jossa Knausgård kertoo nauttivansa ajatuksesta, että enää hän ei ole kirjailija.

DN:n arvostelija Jonas Thente toteaa tähän: ”Sinänsä – voin kuvitella ­– ei olisi tuntunut niin kamalan raskaalta, jos Knausgård todella olisi päättänyt olla enää koskaan julkaisematta mitään. Nimittäin se, mitä hän on saavuttanut Taisteluni-kuusikollaan, näyttäytyy lyhyesti sanottuna tärkeämpänä ja merkityksekkäämpänä kuin kaikkien muiden näillä leveysasteilla elossa olevien kirjailijoiden aikaansaannokset vaikkapa viimeisen kolmen vuosikymmenen tai vielä pidemmän ajanjakson aikana.”

Knausgård kuuluu erityiseen joukkoon kirjailijoita, joiden kirjat ovat keskimäärin jatkaneet elämäänsä senkin jälkeen kun ne on arvosteltu. Näinhän kaunokirjallisille teoksille ei yleensä käy. Näitä poikkeuksia ovat mm. Stig Larsson, Lars Norén, Åsa Linderborg ja P. O. Enquist. Heidän kirjansa ovat jääneet tiukemmin sekä kriitikkojen että lukijoiden mieleen, ja syy tähän on itsestään selvä. He ovat kirjoittaneet teoksia, jossa he itse esiintyvät omana itsenään. Nämä kirjailijat ovat panneet itsensä pantiksi, he ottavat vastuun sanomisistaan eivätkä kätkeydy sepitteellisten hahmojen taakse julkisuudessa, joka on valtaosin teatteria ja hölynpölyä.

Thenten mukaan Knausgård tekee tässä viimeisessä osassa täysin selväksi, että hän on sarjallaan yrittänyt ylittää ne rajat, joita virallisesti asetetaan sille, mitä on sopiva sanoa ja miten se pitäisi sanoa. Tutun kirjallisuustieteellisen jankutuksen mukaan kaikkia ihmisiä ja asioita, jotka esiintyvät fiktiivisessä teoksessa, olisi tarkasteltava pelkästään fiktiivisinä. Tämä on Knausgårdista osa sitä ongelmaa, että ajastamme puuttuu vakavuus, rehellisyys ja vastuu.

Taisteluni-sarjan päätösosassa on yli 1 100 sivua. Hanke on ilmiselvästi nuolenmuotoinen: aiemmat osat muodostavat varren ja kuudes lopetusosa kärjen siitä täyslaidallisesta, jonka Knausgård ampuu kohti kulttuuriamme.

Päätösosa on tavallaan yhteenveto aiemmista, mutta kiehtovalla tavalla todellisuus tuntuu saaneen sanella lähtökohdat aiempaa vahvemmin. Käsiteltyään kuolleen isänsä veljen hyökkäystä kirjasarjaansa vastaan Knausgård alkaa pohtia totuuden käsitettä tavalla, joka johtaa majesteettiseen 300-sivuiseen esseeseen Hitleristä, natsismista ja nykypäivän yhteiskunnasta – sangen yksinkertaistetusti sanottuna.

Itse asiassa Knausgård tekee jotain ennenkuulumatonta. Lukuisien lähteiden, mukaan lukien Mein Kampf, pohjalta hän tekee Adolf Hitleristä ihmisen. Ihmisen, joka voisi olla kuka tahansa ja joka myös oli, jopa siinä määrin, että hän – kuten nykyään sanottaisiin – keksi kysynnän tarjonnalleen. Hitler on kuitenkin vain pieni osa siinä aatehistoriallisessa koneistossa, jota Knausgård hahmottelee kirjassaan. Viime kädessä hän näet etsii tekijöitä, jotka voivat selittää omaa aikaamme. Ja johtopäätöksissään hän on vakuuttavampi kuin yksikään pääkirjoitustoimittaja, ammattifilosofi, historioitsija… niin, kuka tahansa. Laaja essee saksalaisesta natsismista käsittelee myös sitä, kuinka muuttuu ihmisten käsitys siitä, mikä on sopivaa.

Natsismi on edelleen materialististen ideologioiden ainoa vaihtoehto. Kapitalismi, sosialismi ja liberalismi keskittyvät rahaan ja tavaraan – kansallissosialismi soittaa radikaalisti erilaisia kieliä, vetoaa aivan toisenlaiseen  yhteisyyteen ylevine etumerkkeineen. Ja juuri nämä etumerkit olemme Knausgårdin mukaan nykyään häätäneet fiktioon, viihteeseen ja julkkismaailmaan. Sillä kaikki Hitlerin Saksaan liitetyt arvot – sankarinpalvonta, ihanne, romantiikka, virheetön kauneus, karisma – me tapaamme televisiossa ja mainoksissa. Samanaikaisesti antaudumme tasa-arvolle ja demokratialle todellisuudessa.

Toisinaan käy niin, että torjuttu ihannemaailma törmää todellisen maailman kanssa, kuten tapahtui tämän vuoden heinäkuussa Utøyalla. Enimmäkseen Knausgård tarkoittaa, että nimenomaan tähän on syytä totutella.

Karl Ove Knausgårdin Taisteluninolaa suurimman osan viimeaikaisista kaunokirjallisista saavutuksista. Kun nostan katseeni kirjan viimeiseltä sivulta ja tarkastelen ruotsalaista kirjallista, näen suuren joukon alamaankarjaa, joka seisoo ja märehtii katsellen vuoroin taivasta vuoroin ylitsepääsemätöntä aitausta. Ne pohtivat uuden miesroolin kaikkia särmiä kotitalousvähennysten aikakaudella ja naisten sukupolvirajat murtavia kohtaamisia tukholmalaisella kuntosalilla. 

Karl Ove Knausgård asuu Malmössä. Eikö se teekin hänestä ruotsalaisen kirjailijan? Tekeehän?