Vladimir Sorokin

Venäjän tunnetuimpiin lukeutuva kirjailija Vladimir Sorokin Suomessa ma 5.10.

 

Venäjän arvostetuimpiin ja tunnetuimpiin kuuluva nykykirjailija Vladimir Sorokin saapuu Suomeen kirjallisuusaiheiselle luennolle sekä julkistamaan uuden romaaninsa Telluuria.

Vladimir Sorokin esiintyy maanantaina 5.10. klo 18-20 Metsätalon salissa 1 (Unioninkatu 40B). Tilaisuuden juontaa yliopistonlehtori Ben Hellman ja sen järjestää Helsingin yliopiston Venäjän kielen ja kirjallisuuden oppiaine.

Sorokinin voi tavata myös Gaudeamuksen Kirja & kahvissa kello 17.
Molempiin tilaisuuksiin on avoin pääsy.

 

Telluuria on karnevaali, bakkanaali ja poliittinen pilakuva. Tulevaisuuden Euroopassa Venäjä, Saksa, Suomi ja muut maat ovat pirstoutuneet pienvaltioiden siruiksi, jokaisella niistä oma ideologiansa ja politiikkansa. Kristitty maailma ja äärimuslimit sotivat keskenään. Telluurian valtiosta on tullut ylivoimainen mahtikeskus arvokkaan telluurihuumeen tuotannon ansiosta. Naulalla päähän iskettävä huume antaa mielikuvitukselle määrättömät mahdollisuudet.

 

Vladimir Sorokin (s. 1955) on ylistetty ja parjattu skandalisti, myös kirjallisena ”lihamyllynä” tunnettu tekijä. Synnyinmaassa häntä ruvettiin julkaisemaan vasta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Sorokinille on myönnetty lukuisia palkintoja: Kansan Booker -palkinto 2001, Andrei Belyi -palkinto (2001) sekä Liberty-palkinto (2005).  Vuonna 2005 hän vastaanotti Saksan kulttuuriministeriön palkinnon.

Romaanien, novellien ja näytelmien lisäksi Sorokin on kirjoittanut oopperalibreton ja elokuvakäsikirjoituksia. Hän on eniten käännettyjä venäläisiä nykykirjailijoita.

 

Vladimir Sorokin: Telluuria

Suomentanut Anna Taitto

Kirjan lisätiedot ja iso kansikuva: https://like.fi/kirjat/telluuria/

Sorokinin iso kuva: https://like.fi/kirjailijat/vladimir-sorokin

Kirjailijan haastattelupyynnnöt: Like Kustannus / Nora Varjama: nora.varjama@like.fi, puh. 050 547 6868b

Lisätietoja luentosarjasta: tomi.huttunen@helsinki.fi

 

 

 

JAA TÄMÄ

Lue myös nämä