“James Ellroyn muistelmateos on intiimi sukellus kirjailijan mieleen. Ellroy sanoo etsivänsä äitinsä kaltaista naista, jota hän haluaa suojella kaikelta pahalta. (…) Ellroyn tunteet liikkuvat äärilaidasta toiseen. Tavanomainen seesteinen olotila ei ole Ellroyta varten. Syövä pelko saa hänet raapimaan ihoaan raivokkaasti. Avioero johtaa lääkkeiden yliannostukseen. Rakastuminen saa tunteet hyppimään vuoristorataa. (…) Hillikerin kirouksessa on Ellroylle tuttuja ronskeja ilmauksia ja maanisuutta, mutta myös hienoa kuvausta rakkaudesta. Lauseet ovat sähkösanomamaisen lyhyita. Kirja päättyy viime vuoteen. James Ellroy on juuri tutustunut Erikaan, joka ‘muistutti pelottavan paljon Jean Hillikeriä’, kuten Ellroy sanoo.”

“Vahvat naiset eivät ole harvinaisuus Ellroyn teoksissa; niissä esiintyy myös raivoa naisten hyväksikäyttäjiä  kohtaan.” – Tapio Nevala, Lapin Kansa

“Ellroy on kirjassaan armottoman suorasukainen. Hän ei peittele surkeuksiaan, petollisuuttaan tai sekopäisyyksiään, mutta tuskin liioitteleekaan. Itselleen hän on yhtä raaka kuin ilmeisesti naisilleen ja varmuudella kirjojensa henkilöille. Siitä, mitä muut ajattelevat hänen tekemisistään, hänellä ei ole mitään harhakuvia. Varsinkin alkupuolella teksti on myös lakonisen kirkasta kaunokirjallisuutta.” – Juhani Ruotsalo, Uutispäivä Demari

“James Ellroy on todella elänyt sellaisen elämän, josta syntyy kirjailija. (…) Itseään säälimättä ruoskiva kirjailija paljastaa sosiaalisen käyttäytymiskenttänsä lainalaisuudet: ‘Ilta oli kylmä. Täysikuu paistoi. Kävelin Viidettä avenueta ja ulvoin kuuta.’ Tarvitseeko sanoa enempää?” – Juhani Brander, Turun Sanomat