Mika Pekkolan haastattelu

Mistä syntyi idea kirjoittaa romaani uskonnollisesta yhteisöstä?

Kirjan idea syntyi vuosia sitten lukiessani lähdeaineistoa Suomen historian alaan kuulunutta sivugraduani varten. Mielikuvitustani inspiroivat erityisesti 1930-luvulla vaikuttaneen äärioikeistolaisen maallikkosaarnaaja Oskarin Vihantolan tekstit. Vihantola tuntui edustavan kaikkea sitä mitä itse pidin vastenmielisimpänä – auktoriteettiuskoa, matelevaa nöyryyttä, itseinhoa, maallisten nautintojen ja onnen tuomitsemista, toivoa hyvityksen saamisesta taivaassa – ja silti hänen tekstinsä kiehtoivat ehdottomuudessaan minua valtavasti. Kirjassani esiintyvä Frans Oskar onkin mukaelma Vihantolasta.

Kirjan kirjoittamiseen vaikutti alkuvaiheessa myös tietty militantti uskonnonvastaisuus, jonka koin nuorempana läheiseksi. Vähitellen sekä uskontokritiikki että yhteisö vs. yksilö -asetelma alkoivat kuitenkin saada rinnalleen muita teemoja, kuten patriarkaalisten ja matriarkaalisten auktoriteettien romahtaminen, aistiherkkyyden ja painostavan sosiaalisen ympäristön törmääminen toisiinsa sekä fantasioinnin ja paon vapauttavat mahdollisuudet.

Miksi valitsit päähenkilöksi aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren naisen ja kuinka rakensit henkilöhahmon?

Vihantolan toimittamaa Heräävä nuoriso -lehteä lukiessani silmiini osui katkelma, jossa kerrottiin nuoren naisen naimisiinmenosta. Kohtaus oli surkeudessaan niin riipaiseva, että jäin pitkäksi aikaa miettimään, miten sukunsa ja ystävänsä jättänyt morsian saattoi kestää tilanteen. Uhraus tuntui järjettömältä, erityisesti siksi, koska tekstissä ei annettu mitään viitteitä avioparin välisestä kiintymyksestä, jota ilmeisesti pidettiinkin sivuseikkana. Alun perin tarkoituksena oli kirjoittaa romaani tämän naimisiin menevän naisen ympärille, mutta kävikin niin, kuten kirjoittamisessa usein tapahtuu, että ideat muuttavat muotoaan ja naimisiin menevästä naisesta tulikin sivuhenkilö Anna.

Ehkä nuoren naisen kautta oli mahdollista käsitellä paremmin teemaa inhimillisestä hauraudesta ja herkkyydestä painostavissa sosiaalisissa olosuhteissa. Aamun kokemat vieraantuneisuuden tunnot liittyvät tietenkin omiin kokemuksiini, mutta kokemusten intensiteetti on kirjassa suhteutettu olosuhteiden ahdistavuuteen. Halusin myös kirjoittaa siitä, kuinka visionäärinen mielikuvitus muuttuu helposti torjuvissa ja tukahduttavissa olosuhteissa psykoottisten piirteiden leimaamaksi vieraantuneisuudeksi. Alusta alkaen oli selvää, että Aamu on luonteeltaan poikkeuksellinen, ja siksi herkempi reagoimaan sosiaalisen ympäristönsä piilevälle pahoinvoinnille. Henkilöhahmo alkoi muotoutua helposti sijoitettuani itseni Aamun ruumiissa ja mielessä kirjan tapahtumapaikoille.

Millaisista kirjallisista esikuvista kirjoitustyylisi kumpuaa?

Aloittaessani kirjoittamaan Aamun kirkastusta sain paljon vaikutteita H. P. Lovecraftin pulp-kauhukirjallisuudesta. Luin nuorena kaiken Lovecraftin mitä käsiini sain, ja se on jättänyt jälkensä ainakin tapaan jolla pyrin kirjoittaessani rakentamaan tunnelmaa. Lovecraftilta tulevat kai myös kiinnostukseni mielenterveyden rajailmiöitä ja jonkinlaista ”kosmista absurdiutta” kohtaan. Virginia Woolfin teoksista saamani vaikutteet ovat puolestaan muovanneet sitä, kuinka käsittelen Aamun sisäisiä maisemia ja syvyyksiä.

Lähiaikoina kirjallisuudessa minua ovat viehättäneet Italo Calvinon mukaansatempaava kepeys, Robert Anton Wilsonin terävä kumouksellinen äly, Ken Keseyn ja Henry Millerin anarkistinen röyhkeys sekä beatnik-kirjallisuus ylipäänsä. Suomalaista kirjallisuutta en ole paljoakaan lukenut, mutta erityisen vahvan vaikutuksen minuun on tehnyt Jarno Lindemarkin intensiivistä elämäntuntoa välittävä runous.

Pidempiaikaisia vaikutteita ajatteluuni ja kirjoittamiseen olen saanut ainakin surrealismista, Erich Frommin ja Friedrich Nietzschen tuotannoista sekä William Blaken ja Alan Mooren vallankumouksellisesta mielikuvituksesta.

Millaisista asioista haet inspiraatiota kirjoitustyöhön?

Ilman syvää rauhoittumista ja keskittymistä en voisi kirjoittaa lainkaan. Vältän monien asioiden tekemistä samaan aikaan – mielummin teen yhden asian kunnolla. Kirjoittamiselle täytyy saada oma rauha ja epäolennaiset asiat on suljettava pois mielestä. Muistamista tärkeämpää onkin unohtaminen. Myös meditaatiosta on ollut minulle keskittymiskyvyn kannalta suunnattomasti hyötyä.

Välillä tuntuu siltä, että päässäni on jonkinlainen outo automaatti, joka tekee lakkaamatonta unityötä ja päiväunelmointia. Joitakin vuosia sitten elin pitkän kauden, jolloin vetäydyin mieluummin omiin ajatuksiini, mutta vuosi vuodelta olen alkanut nauttia hyvien ihmisten seurasta entistä enemmän. Kirjoittamista olisi nykyään vaikea ajatella ilman loputtomia ystävieni kanssa käymiäni keskusteluja tietoisuudesta, unista, tunteista, ihmissuhteista, politiikasta, haluista, aisteista, kärsimyksistä, iloista ja niin edelleen. Pidän aistien ja mielikuvituksen radikaalia avaamista ja siihen liittyvää vallitsevien ”todellisuustunnelien” murtamista kaiken luovuuden ennakkoehtona.

Niin ikään minulle käy koko ajan ilmeisemmäksi, ettemme voi sulkea itseämme ulos kaikesta siitä, jonka keskellä elämme: yhteiskunnallista ja taloudellista järjestelmäämme piinaavia kriisejä ei ole mahdollista paeta pelkällä olankohautuksella. Lähestymme kumouksellista siirtymäaikaa, eikä kukaan tiedä, kuinka se tulee päättymään ja millaisten yhteiskuntarakenteiden ja -prosessien keskellä tulemme tulevaisuudessa elämään. Tämä tunne yhteiskunnan ja kulttuurin perusteiden liikkumisesta kiehtoo ja kauhistuttaa minua suunnattomasti ja on siksi keskeisimpiä inspiraation lähteitäni.

Onko sinulla kirjallisuuden ohella muita taiteellisia hankkeita?

Nautin suuresti intensiivisiä tunne- ja tietoisuudentiloja tavoittelevasta improvisaatiomusiikista, jota olemme luoneet Maa, puu ja pilvi -nimellä kulkevan kokoonpanon sekä muiden yhtyeiden puitteissa. Musiikki on minulle ja ystävilleni enemmänkin eräänlaista parantavaa rituaalia tai meditaatiota ja vain toissijaisesti esiintymistä.

Lähiaikoina olemme käyttäneet paljon aikaa myös maalaamiseen. On häkeltävää nähdä kuinka muutamista väriläiskistä ja improvisoiduista siveltimenvedoista alkaa muodostua kummia tunnelmia, kokonaisuuksia ja muotoja…

Pitkäaikainen rakkauteni roolipeleihin jatkuu edelleen. Suuri osa luovasta innostani on peräisin lapsuudestani asti jatkuneesta roolipelaamisesta.

Olet perehtynyt erilaisiin filosofisiin virtauksiin. Heijastuvatko filosofiasta kumpuavat teemat kirjoitustyöhösi?

Ehdottomasti, mutta samalla vierastan kirjallisuuden alistamista abstraktille ajattelulle. Filosofia voi auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia, paljastamaan virheitä ja sumutusta, luomaan assosiaatiota asioiden välille jne., mutta jokapäiväisestä elämästä vieraantunut ajattelu on vahingollista toimintaa, joka sotkee ihmisiä ajatusaaveiden ansoihin. Ajattelen, jotta voisin elää paremmin, intensiivisemmin ja myötätuntoisemmin.