Linda Skugge et al. (toim.)

Pilluparvi

Sarja: Kääntöpiiri

Räväkkä ja hauska puheenvuoro siitä, miltä tuntuu kasvaa naiseksi, olla nainen.

Räväkkä ja hauska puheenvuoro siitä, miltä tuntuu kasvaa naiseksi, olla nainen.

Kirja koostuu kahdenkymmenen tytön ja nuoren naisen ajatuksista ja kokemuksista siitä, mitä on kasvaa naiseksi länsimaisessa yhteiskunnassa. Kertomukset käsittelevät nuorta naista koskettavia teemoja kuten rakkautta, seksuaalisuutta, ystävyyttä, identiteettiä ja unelmia. Tekstejä täydentävät Suomen oloihin päivitetyt lehtileikkeet, tilastotiedot ja kuvamateriaali, jotka syventävät kuvaa oman aikamme tyttöjen elämästä. Pilluparvi antaa tytöille foorumin, jossa heitä ei retusoida eikä muunnella.

Ruotsissa kirjasta syntynyt polemiikki ravisti koko yhteiskuntaa ja teos käännettiin heti ilmestymisensä jälkeen (2000) norjaksi, tanskaksi ja islanniksi. Kiihkeitä keskusteluja sukupuoli-identiteetistä käytiin niin lehdissä, netissä, kaduilla kuin kahviloissakin. Nuoret miehet aloittivat myös keskustelun länsimaisesta mieskäsityksestä ja -ihanteista.

"Tämä kirja pitäisi saada kaikille yläasteille pakolliseksi kirjallisuudeksi."
- Frihet

"Pilluparvi olisi mainiota lukemista jo nuorille tytöille - ja pojille myös."
- Leena Virtanen, Helsingin Sanomat

"Pilluparvi antaa voimavaroja suunnitella tulevaisuuttaan eteenpäin. Kirjan henki on lämmin, hyväksyvä ja inhimillinen."
- Kaisa Pastila, Demi

"Kirja on täynnä vakavaa asiaa, mutta elämänilo ei häviä missään vaiheessa. Olemme menossa kohti parempaa maailmaa."
- Eriikka Salo, Kätilölehti

"Ruotsalaisten toimittajien kokoama kirja tyttönä olemisesta potkaisee ennakkoluuloisia nivusiin. Pilluparven kirjoittajat ovat kauniita, hauskoja, avoimia, värikkäitä ja täynnä kuuluisaa tyttöenergiaa opettaessaan tyttöjä tiedostamaan rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia ja pitämään puolensa poikien maailmassa. Mutta kirja ei ole vain naisille; myös miesten - varsinkin pienten tyttöjen isien - olisi jo korkea aika oppiua, ettei feministi ole lesbon synonyymi."
- Päivi Kärjä, Image

"Nuorten naisten feminismi rokkaa reippaasti ja raikkaasti (...) Pilluparvi iskee teini-ikäisiin, mutta se puhuttelee myös jo naiseksi itsensä tuntevia ja teini-iän ohittaneita."
- Johanna Sumuvuori, Ylioppilaslehti

"Minulle, 23-vuotiaalle, Pilluparven lukeminen oli vapauttava kokemus. Oli vapauttavaa huomata, etten ole kokemusteni kanssa yksin. Minusta tuntuu Pilluparven luettuani, ettei myöskään ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen teini-ikä."
- Minttu Massinen, Nuorten Luonto

"Kirjan soisi kuluvan myös poikien ja miesten käsissä, opettajien, vanhempien ja sisarusten käsissä."
Teppo Koskinen, Joensuun Ylioppilaslehti

"Loistava kirja teini-ikäisille tyttärille joululahjaksi."
- Elina Moisio, Ilkka

"Pilluparvi rohkaisee tyttöjä pitämään puolensa poikien maailmassa ja ilmaisemaan itseään omilla ehdoillaan. [...] Entä ne, joita sana Pilluparvi järkyttää ja jotka sen vuoksi eivät todennäköisesti edes vaivaudu tarttumaan kirjaan? Heille me sanomme: pitäkää järkytyksenne. Me pidämme pillumme ja teemme niillä mitä haluamme."
- Anna Kainulainen, Libero

"Oikeasti järkyttävää luettavaa. Silti pilluparven kertomuksissa on sitä jotain, joka jaksaa nostaa tunteita pintaan ja pakottaa lukijaa jatkamaan."
- Maria Loikkanen, Uusi Nainen

Avainsanat:

  • Anu Tukala
  • Kääntöpiiri
  • Like
  • Linda Skugge et al. (toim.)
  • Yleiset tietokirjat
Paper texture

Muut kirjat sarjasta Kääntöpiiri

Aminata Sow Fall

Kerjäläisten lakko

Sarja: Kääntöpiiri

Yu Luojin

Kiinalainen takatalvi

Sarja: Kääntöpiiri

Patricia Grace

Potiki – pieni lintu

Sarja: Kääntöpiiri

Eileen Fairweather

Ranskalaisia kirjeitä

Sarja: Kääntöpiiri

Shashi Desphande

Pitkä hiljaisuus

Sarja: Kääntöpiiri

Gioconda Belli

Asuttu nainen

Sarja: Kääntöpiiri

Elisabeth Burgos (toim.)

Nimeni on Rigoberta

Sarja: Kääntöpiiri

Nayra Atiya

Khul-khaal

Sarja: Kääntöpiiri

Jill Miller

Kivaa kuin kissanraadolla

Sarja: Kääntöpiiri

Nancy Pickard

Tyttären velka

Sarja: Kääntöpiiri

Britt Karin Larsen

Kirje lapselle, joka ei syntynyt

Sarja: Kääntöpiiri

Agnes Smedley

Maan tytär

Sarja: Kääntöpiiri

Anita Desai

Hämärän leikkejä

Sarja: Kääntöpiiri

Gerd Brantenberg

Egalian tyttäret

Sarja: Kääntöpiiri

Aila Miettinen-Jaakkola

Nainen naiselle – Luonnollinen syntymä

Sarja: Kääntöpiiri

Ulla-Leena Alppi

Virtaavan veden aika

Sarja: Kääntöpiiri

Arja Uusitalo

Meren syli

Sarja: Kääntöpiiri

Anneli Pääkkönen

Kapakkalaulut

Sarja: Kääntöpiiri

Angela Carter (toim.)

Pahoja tyttöjä, villejä naisia

Sarja: Kääntöpiiri

Mai Thu Van

Ääniä Vietnamista

Sarja: Kääntöpiiri

Anneli Pääkkönen

Vaimoni Igor ja muita kertomuksia

Sarja: Kääntöpiiri

Hilkka Pietilä

Silmät auki Eurooppaan

Sarja: Kääntöpiiri

Pham Thi Hoai

Kristallilähettiläs

Sarja: Kääntöpiiri

Slavenka Drakulic

Balkan Express – katkelmia sodan toiselta puolelta

Sarja: Kääntöpiiri

Womens Feature Service (toim.)

Muutoksen voima

Sarja: Kääntöpiiri

Armi Korja-Mayer

Rakastan himoasi

Sarja: Kääntöpiiri

Stina Katchadourian

Efronia – armenialainen rakkaustarina

Sarja: Kääntöpiiri

Mella Villberg (toim.)

Merja Pelkonen

Vaillinaisesta kokonaiseksi

Sarja: Kääntöpiiri

Leena Reiman (toim.)

Äiti meitä hyvin ruokki

Sarja: Kääntöpiiri

Anneli Pääkkönen

Onni-niminen nainen

Sarja: Kääntöpiiri

Armi Korja-Mayer

Revin itseni sinuun

Sarja: Kääntöpiiri

Armi Korja-Mayer

Veden väri on sileä

Sarja: Kääntöpiiri

Alison Bechdel

Lepakkoelämää

Sarja: Kääntöpiiri

Nikol Russu

Sano Morfiinille, et mä etin sen vielä

Sarja: Kääntöpiiri

Marita Muukkonen

Tuula Sakaranaho (toim.)

Kassandra – tarinoita suomalaisuudesta

Sarja: Kääntöpiiri

Ruby Langford

Bonalbon musta Ruby

Sarja: Kääntöpiiri

Riitta Vartti (toim.)

Tulikärpänen

Sarja: Kääntöpiiri

Vera Yvonne

Palava perhonen

Sarja: Kääntöpiiri

Roxana Crisólogo

Alhaalla, taivaan yllä

Sarja: Kääntöpiiri

Mercedes Abad

Veri

Sarja: Kääntöpiiri

Pirkko Lindberg

Bereniken hiukset

Sarja: Kääntöpiiri

Diamela Eltit

Kuoleman työntekijät

Sarja: Kääntöpiiri

Anna Johansson

Norsu nailoneissa

Sarja: Kääntöpiiri

Hameeda Lakho

Näkymättömät kalterit

Sarja: Kääntöpiiri

Nawal El Saadawi

Eevan kätketyt kasvot

Sarja: Kääntöpiiri

Päivi Tapola

Äitini puutarhassa

Sarja: Kääntöpiiri

Ama Ata Aidoo

Muutoksia – eräs rakkaustarina

Sarja: Kääntöpiiri

Cuca Canals

Itke, Alegría

Sarja: Kääntöpiiri

Melanie Rae Thon

Pelon lapset

Sarja: Kääntöpiiri

Anne Sophie Brasme

Henkäys

Sarja: Kääntöpiiri

Tuva Korsström

Osaako nainen ajatella?: esseitä ja haastatteluja

Sarja: Kääntöpiiri

Hanne Örstavik

Rakkaus

Sarja: Kääntöpiiri

Bulbul Sharma

Munakoisojen kiukku

Sarja: Kääntöpiiri

Bandana Pattanaik

Susanne Thorbek

Prostituutio

Sarja: Kääntöpiiri

Hameeda Lakho

Särkynyt kehä

Sarja: Kääntöpiiri

Alissa Quart

Brändätyt — ostetaan ja myydään nuoria

Sarja: Kääntöpiiri

Hanne Örstavik

Kulunut aika

Sarja: Kääntöpiiri

Judith Uyterlinde

Rakkaustesti

Sarja: Kääntöpiiri

Atiq Rahimi

Kärsimysten musta kivi

Sarja: Kääntöpiiri

Ros Wynne-Jones

Sade lankeaa

Sarja: Kääntöpiiri

Nicholas D. Kristof

Sheryl WuDunn

Puolikas taivasta

Sarja: Kääntöpiiri

Manny Shirazi

Viisi kiveä

Sarja: Kääntöpiiri

Carmen Aguirre

Kiihkeä maa

Sarja: Kääntöpiiri

Leymah Gbowee

Meissä on voimaa

Sarja: Kääntöpiiri

Leah Chishugi

Pitkä matka paratiisiin

Sarja: Kääntöpiiri

Kishwar Desai

Postimyyntilapset

Sarja: Kääntöpiiri
Siirry takaisin sivun alkuun